Hävyttömyys pani nousemaan punan Helman kasvoille. Ämmä näki, että se oli vihan punaa, mutta erhettyi, keneen se kohdistui.
— Tottahan sitte, kun pääsette rikkaaksi rouvaksi, muistatte Riston ämmää, joka paransi villityn sulhasenne kolmella ryypyllä. Ämmän varsinainen elinkeino olikin kielien kantaminen ja panetteleminen. Palkan edestä hän puhui, mitä hänen käskettiin puhua. Ollen tavattoman viekas ja ammatissaan edistynyt osasi hän ottaa palkkaa kahdenpuolen. Nytkin oli hän menossa Annan luo parjaamaan Herttalan emäntää ja kauppiaan rouvaa, joiden asiaa parhaallaan ajoi. — Tottahan muistatte.
— Te tavallisesti otatte makson jo etukäteen, vastasi Helma purevan ivallisesti ja peräytyi ämmän edestä pari askelta. Hyvin teille nytkin on maksettu, muuten ei kielenne keittäisi käärmeensylkyä noin halukkaasti.
Ämmä päästi käheän naurun.
— Tämä maailma on niin hullua, sanoi hän. Toiset täällä itkevät, toiset nauravat, mutta te olette viisas kuin isänne ja kaunis kuin äitinne.
— Sotkekaa vaan suutanne, miten parhain haluatte. Helma jätti ämmän nauramaan ja meni tietään eteenpäin.
Pellolla aitasi Jukka kylvöheinään pientä syönnösmaata lypsylehmille.
Helma meni hänen luokseen, istui aidaskuormalle ja virkkoi:
— Hyvä ruis on tänäkin vuonna Herttalan pelloissa; pyrkii yli kylän.
— Vanhalla siemenellä kylvetty menestyi tänä vuonna paremmin, arveli
Jukka. Isäni saa huonon ruissadon.
— Kylvikö hän uudella?