— Tulen. Anna veti hiljaa kätensä irti Heikin kädestä ja lähti edellä käymään häätupaan.
VIII.
Rikastuminen oli kauppiaan olemuksen tuote. Niinkuin sieni vetää vettä sisäänsä, samoin imi hän rikkautta itselleen. Liikkuen ahtaassa näkypiirissään erinomaisen taitavasti keksi hän silmällään aina oikean langan, jota myöten rahavirta hereästi juoksi puotiin. Siten hänestä oli tullut "kylän suuri rikas."
Rouvan ylpeys oli paisunut samassa määrässä, kuin Mikon rikkaudet olivat lisääntyneet. Hän jo julkisesti osotti halveksimisensa köyhää kansaa kohtaan; varakkaimmille emännille hymyili hän armollisesti. Kolmesta intohimostaan, nimittäin nautinnosta, rikkaudesta ja kunnianhimosta oli viimeksi mainittua vaikein tyydyttää. Herttalaiset olivat vielä kylän mahtavimpia. Yhtenä syynä, joka vaikeutti ylimpään kunniaan pääsemistä, oli Mikon henkinen ala-arvoisuus. Sen rouvakin hyvin tiesi. Mikkoa pitivät renkimiehetkin vertahisenaan, edessä ja takana häntä kirottiin ahneeksi, koronkiskuriksi ja verenimijäksi. Toisenlaista virttä veisattiin Herttalaisista. — Oskarista tosin oli tullut tuhlari ja juoppo, mutta viina ja olut olivat tehneet kylässä niin suuria tuhotöitä, ett'ei ketään erittäin voitu sormella osottaa. Uhreja löytyi lähempänäkin, ett'ei niitä tarvittu Herttalasta saakka etsiä. Jos joku oli niin onnellinen, että oma lapsi pelastui, niin vei olut uhrikseen veljen, tai jonkun muun sukulaisen. Siten juoppouden suhteen ei yksi ollut onnellisempi kuin toinenkaan. — Herttalan isäntävainajata oli kunnioitettu vapaan talonpojan esikuvana. Ymmärtäväisenä ja kunnollisena maanviljelijänä oli hänellä ensimmäinen kunniasia kylän isäntäin joukossa. Kunnioitus kulki perintönä leskelle ja lapsillekin, ja Jukan ansio oli, että kunnioitus viime vuosina oli pikemmin noussut kuin laskeutunut. Herttalaisten kannalle pyrki jokainen isäntä maanviljelyksessä ja karjanhoidossa, sillä Herttalan pelloissa oli aina leveät ojat, paksu ruokamulta ja pitkä laiho; samoin oli siellä myödä maitoa, voita ja juustoa ympäri vuoden. Lyhyesti sanoen olivat Herttalaiset vielä samassa kunniassa kuin isäntävainajankin aikana. Se tuli aina ilmi. Hurjat renkipojatkin, jotka, aikamiesten esimerkkiä seuraten lausuilivat Mikolle törkeitä sukkeluuksia, panivat Herttalan emännän ja tyttären lähellä kauniimmat puolensa näkyville. Herttalan talo oli heille, kuten se oli aikoinaan Jukallekin ollut, ihmeellinen kuninkaanlinna.
Yleiseen kunnioitukseen Herttalaisia kohtaan vaikutti myöskin velattomuus suuresti. Kauppiaan rouva huomasi sen ja pani kymmentuhantisen velkakirjan uloshakuun, asianomaisille tietoakaan lähettämättä.
— Minä näytän, kuka tässä ylimmäisenä istuu, sanoi hän miehelleen.
Millähän luulevat maksavansa?
— Milläpä sen maksavat? tuumi kauppias. Kukkarossa ei niillä ole, ja lainaksi ei ne mene hakemaan. Siitä tulee kirjoitus ja ryöstö.
— Ja kylä on köyhiä raukkoja täynnä. Ahdas näköpiiri ja kaiken korkeamman katsantokannan puute estivät kauppiasta näkemästä, mitä merkillistä hänen ympärillään viime vuosina oli tapahtunut. Hän eli vaan kootakseen rahaa ja rikkautta, pieninkään valo ei päässyt paistamaan hänelle, ajatuksensa kun alituiseen rypivät omanvoiton ja aineellisuuden loassa. Hän oli tavallaan eläimen kannalla. Hyvä ja paha, onnellisuus ja onnettomuus, eli kaikki se kirjavuus, joka muodostaa ihmiselämän, pysyi hänelle salattuna arvoituksena. Alhainen sielunsa ja ahne luontonsa oli sidottu rahaan niin monella siteellä, ett'ei edes silmänräpäyksellinen irtautuminen voinut tulla kysymykseen. Menestys ja onni olivat hänessä kasvattaneet itseensä luottamista ja jonkinlaista henkistä ylpeyttä. Kaikkea uutta hän vaistomaisesti vihasi ja halveksi. Mielipiteensä, jos niitä semmoisiksi saattaa sanoa, koska pikemmin olivat kehittyneitä viettejä, piti hän ihmisviisauden summana. Ja ne olivat samat, kuin hänellä oli nuoruudessaankin. Eläminen rikastumatta on sama, kuin uiminen koskaan rantaa saavuttamatta, se oli vieläkin hänen mielilauseensa. Päättäen siitä ahneudesta ja viekkaudesta, jota hän osotti, kun tuli kysymykseen voittaa markka sieltä, penni täältä, olisi outo luullut hänen henkensä riippuvan juuri niistä samoista kolikoista. Suuressa rikkaudessaankin oli hän köyhä!
Talonpoikain sekä aineellinen että henkinen tila oli jo ilahuttava. Kulunut vuosikymmen oli tullut käänneajaksi koko pitäjälle. Joka taholla herättiin edistymään. Uusia kansakouluja perustettiin toinen toisensa jälkeen, ja yhteisiä asioita ruvettiin harrastamaan innokkaammin. Sanomalehdet tulivat välttämättömän tarpeellisiksi joka kylässä, niitä luki nuoret ja vanhat, ja niistä virtasi valoa mataliinkin majoihin.
Oli juuri se aika käsissä, jolloin syvät rivit alkoivat herätä unesta.