— Sitä on vaikea sanoa, sillä se riippuu siitä, miten kauppa tehdään. Mutta puita on perhanasti, ja hyviä puita. Liikkeen alkaessa, jolloin metsiä saatiin pilkkahinnoilla, ei niin tarkasti eletty, toinen hutiloi enemmän, toinen vähemmän. Joka täällä on työtä johtanut, ei ole liioin tarkkaa tehnyt; paikoittain ei ole viety muuta kuin mastopuut. Perhanan hyviä ovat tämän kylän metsät.
— Älkää hitossa.
— Minkämoisissa varoissa täällä talot ovat?
— Huonoissa, peräti huonoissa, isännät ovat köyhiä kuin kirkon rotat. Kyllä he myövät vaikka seiväspuutkin. Paljonko Herttalan metsästä tulee rahaa?
— Tulisihan sieltä paljonkin, mutta ne eivät myö kaikkia. Isäntärenki jätti suuren kulman, johon ei saada sattuakaan, ja tytär pidätti itselleen oikeuden lopettaa, jos hän niin tahtoo, hakkuu heti, kun kymmenentuhannen markan edestä on otettu puita. Semmoisia metsiä kuin täällä en ole eläissäni tavannut, paljasta korpea ja puut yhtä paksuja latvasta kuin tyvestäkin. Älkää sitä sentään juosko isännille kertomaan.
— Olkaa turhia puhumatta, mitä siitä tulisin paremmaksi? Käykää sisään juomaan lasi olutta.
— Kiitoksia! Minä kuulun raittiusseuraan! Herran mentyä tapaamaan kylän isäntiä päästi kauppias vihansa valloilleen. Hän repi tukkaansa ja kiroili yhteen sijaan puolen tuntia. Tavattuaan rouvan ruikutti hän:
— Voi suurta surkeutta! Kaaren isäntä sai minulta talon ilmaiseksi. Puodissa kävi äsken tukkiherra, joka Herttalan metsää ostelee, ja hän tuli tänne kylään tekemään kauppoja isäntäin kanssa. Niillä kerjäläisillä on jok'ainoalla metsiä myydä. Ja minä hullu ennätin myödä taloni, metsineen päivineen. Kirottu mies se Kaaren isäntä. Puheli minulle hevosista ja heinämaista, vaikka metsät ja tukit paloivat mielessä. Se vasta on kirottu mies.
— Enkö minä kieltänyt sinua ryhtymästä hänen kanssaan kauppoihin? virkkoi rouva vihoissaan. Ennen minä olisin heittänyt taloni vaikka mereen, ennenkuin vihamiehelleni olisin sen myönyt. Kun hyvin sopii, saa hän rahaa metsästä niin paljon, että pääsee eroon kaikista veloistaan, ja Anna on kuin kahden talon emäntä tietenkin. Kuka heitä sitte jaksaa katsella?
— Voi tätä turhuutta! Velkakirjankin panimme liian myöhään liikkeelle. Helma saa metsästä rahaa niinkuin lantaa; ei ne kiipeliin joudu. Piruko niillä luuli olevan niin suurta metsää jäljellä?