— Ei nyt enään lueta, nyt mennään syömään ja maata, että jaksetaan huomenaamulla nousta aikaisin ylös, Klaus tulee herättämään minua ja sitte tulemme alas teille; ole vaan valmis. Iloista hypynsäveltä laulaen lähti Kaisa juoksemaan kotiinsa.
Jukka istui vielä hetkisen yksin kivellä, mietti siinä yhtä ja toista Oskarista ja Hurtastakin ja lähti sitte käymään polkua alas. Isä ei ollut vielä tullut Herttalasta kotiin, ja tupa oli tyhjä, ikävä.
— Aina se viipyy niin kauan iltaan. Voi että äidin piti kuoleman.
Syötyään leipää ja piimää meni Jukka maata ja nukkui heti, Aamulla hän heräsi Klaun iloiseen ääneen.
— Ylös, sanoi tämä ja nosti Jukan istumaan. Herttalan emäntä käski sanomaan sinulle, että heillä on jo aamukahvit valmiina.
Miekkonenkin nauroi omaan tapaansa hiljaa ja pehmeästi.
— Entä Kaisa ja Mari?
— Menevät edellä. Joudu, joudu.
Jukka tuli pian valmiiksi lähtemään.
Herttalan isäntä oli saanut haalituksi leikkuuväkeä pellolleen kolmattakymmentä henkeä, joten niitä riitti neljään sarkaan. Palvelijain ehdotus, ett'ei mitään kilpailua pantaisi toimeen ennen kuin vihoviimeisissä saroissa, hyväksyttiin aamulla yksimielisesti. Kun olki yli koko pellon oli yhtä vahvaa, sarat yhtä leveitä, ja kun ei kilpailua ollut kysymyksessä, pysyivät leikkaajat suorassa viivassa. Toramäkeläiset olivat sijoittuneet niittämään yhdessä. Jukka sitoi Klaun ja Marin perään, ja Kaisan edellä niitti Karu ja Herttalan nuorempi piika; kuhilaita teki Miekkonen.