— Tuo oli suoranainen uhkaus, ja minun oli pakko ottaa se huomioon. Samalla se oli katkeran mielen ilmaus. Entä jos Untoa todellakin oli pidättänyt karkaamasta laskelma, että hän kesän tullen pääsee luvalla käymään Helsingissä. Entä jos! Entä jos!
— Kun voisi luottaa sinuun.
— Minuun voi luottaa.
Olimme tuokion ääneti, Unto pyyhki karpaloita silmistään, minä laskin itsekseni, mitä mahdollisia seurauksia voi koitua, jos olen taipumaton.
— Miten kauan sinä sitte…?
— Kaksi viikkoa, ehätti hän vastaamaan, vainuten että itse asiassa hänellä itsellään olikin valta ja minun suostumukseni oli vain mitätön muotoseikka.
— Lupaatko palata kunnialla?
— Lupaan ja palaankin.
— Tällä kertaa ei vielä tehdä lujaa päätöstä, minä kirjoitan ensin kotiisi. Tule viikolla kuulemaan.
Kirjoitin hänen isäpuolelleen ja kysyin, meneekö hän takuuseen, että Unto rettelöittä saapuu takaisin olosijoilleen. Siinä tapauksessa pääsee hän kotiinsa kahdeksi viikoksi. Isäpuoli vastasi piammiten ja vakuutti pitävänsä huolen, ettei minulle koidu mitään ikävyyksiä pojan kotonakäynnin vuoksi.