Unto pääsi matkaan.
Olin aivan levollinen, sillä luotin isäpuolen vakuutukseen, mutta kun kaksi viikkoa sai kuluneeksi, ei Untoa kuulunutkaan kotiin. Pahat aavistukset kiusasivat minua, ja minä kaduin taipuvaisuuttani sekä niiden laskujen tekoa, joihin taipuvaisuuteni perustui. Kesken katumuksiani sain kirjeen, jossa ilmoitettiin että Unto oli ollut hunningolla koko loma-ajan, ettei hänestä mitään tiedetty. Heti ensi aamuna katosi hän. Pistäydytään siskoaan tervehtimään, jäi hän sille tielleen. Poliisit olivat turhaan etsineet häntä. Isäpuoli ei voinut muuta kuin valittaa. Tämmöistä käännettä ei hän ollut osannut odottaakaan j.n.e.
Olin suutuksissa itselleni. Vastoin parempaa järkeäni olin laskenut pojan Helsinkiin, vaikka piti tietämäni ettei siitä hyvää kuulu. Ne olivat kaikki valhekyyneleitä, joita hän pyyhkieli silmistään lupaa tillastaessaan minulta. Entisiä katutovereitaan ja rikoskumppanejaan hän ikävöi, seikkailuelämään hänen mielensä paloi, kokemaan puutetta ja ylellisyyttä, nälkää ja herkkuilemista, aina miten "ammatti" luonnisti.
Tuo kaikki oli entiseltä minulle tuttua.
Myönnetyn kahden viikon jatkoksi oli jo kulunut yksi ylimääräinen viikko, kun minä jouduin pääkaupunkiin. Riensin suoraa päätä asemalta Unnon kotiin. Ihmeekseni ja ilokseni istui poika sohvalla, kun avasin oven ja astuin huoneesen.
Poliisit olivat sattumalta onnistuneet yllättämään hänet.
Kun loppu on hyvä, on kaikki hyvin. Unto toimitettiin junaan, kestetyt harmit unhottuivat pian, olinpa iloinenkin, kun asia keikahti siksi ajoissa tolalleen, ettei tarvinnut johtokunnalle ilmoittaa sitä.
Mutta elokuussa oli laitokseen osoitettujen lähetyksien joukossa eräs kirje, joka heti pisti erikoisemmin silmiini. Se oli pitäjän nimismiehen konttoorista. Avasin sen maltittomasti, ja kun olin sen lukenut, nousi käteni väkisinkin korvallisiini.
Kirje oli harmin sanoma. Siinä kysyttiin ensin, oliko laitoksessa ketään Unto Kukkola nimistä poikaa, joka oli viime kuussa nukkuvan henkilön lakkarista anastanut muutaman pankkikirjan. Siinä tapauksessa että poika kuului laitoksen kasvatteihin, pyydettiin tietoa, toimitanko minä pojan seuraavalla viikolla pidettävään raastuvanoikeuden istuntoon, muussa tapauksessa lähetetään poliisi noutamaan.
Unnon Helsingissä käynnistä tuli kuin tulikin semmoinen juttu, että siitä oli pakko ilmoittaa jo johtokunnallekin.