— Olen, kuului taasen vakuuttavasti.
Lyhyet, myöntävät ja täydentävät vastineet eivät minua auttaneet parempaan tolkkuun, kaikki pysyi arvoituksena, kunnes satuin käymään hänen kodissaan. Oli sunnuntaipäivä, mökin isäntä ja Jussi Pekka olivat menneet kirkkoon, minulla oli hyvä tilaisuus onkia vaimolta kaikki syyt ja synnyt.
— Poika on muuttunut kummasti teidän hoidossanne, virkoin minä, kun olimme hetkisen puhelleet talven tulosta ja muista yleisistä asioista.
Vaimo rupesi makeasti nauramaan.
— Mikä sen muutoksen pohjana oikein on? Olen kovin utelias kuulemaan.
Vaimo nauroi yhä makeammin.
— Tuo se pojan muutti, virkkoi hän sitte, osoittaen kehtoa, jossa makasi muutaman viikon vanha tyttölapsi.
Jouduin yhä tolkuttomammaksi.
— Miten ihmeissä? Kertokaa.
— Taimin ansio se on.