— No, jos ei Kesälinnan tytär kelpaa, minkä sille?
Mies nauroi, Aape oli vaiti.
— Minkäpä kukaan kuvalleen, jos ei muoto kelpaa…
— En minä senkään puolesta.
— No, minkä puolesta sitte?
— Minä vain muuten epäilen.
— Etteikö huolita? Käyttäkää tarkemmin silmiänne.
Aape äimistyi yhä enemmän. Tuntui kuin olisi joku etäinen valo äkkiä siintänyt hänen silmiinsä ja poistanut ensi hämmästyksen synnyttämät epäilykset. Kesälinnan isäntä oli monesti pyytänyt häntä käymään luokseen viemisille, mutta hän oli käsittänyt pyynnön pelkäksi kohteliaisuudeksi, vasite jo senkin vuoksi, kun Kesälinnasta ei kukaan käynyt koulussa. Mutta jos kehoitukset tarkoittivatkin…
Jos, jos.
Aapen päätä huimasi.