— Onko sinulla mielihuolia?
— On, äiti. Niin paljo…
— Sano huolesi minulle, se huojentaa.
— Tämä on tuonut huolet.
Tytär veti sormestaan kihlasormuksen ja asetti sen sängyn ääressä olevalle pöydälle.
— Tunnen toisin ja näen toisin kuin joku aika sitte.
Hetkisen äänettömyys.
— On täytynyt etsiäkseni semmoista, jota en olisi suonut löytäväni.
— Se ei ole ollut verkon reikä, luulen ma.
— Ei.