Hetkisen äänettömyys.
— Tänä silmänräpäyksenä tunnen niin selvästi, etten enää pane sormeeni tuota, jonka äsken ajattelemattani vedin pois. Minä en voi, en. Vai miten luulet sinä?
— Minäkin luulen, että et voi.
— Vai niin. Tuopa oli uutta.
Tyttären äänessä kuulosti iloinen sointu.
— Huoleni kevenevät, kun me kaksin tunnemme ja näemme samoin.
Hetkisen hiljaisuus, äiti huoahtaa.
— Ei ole kaikki kultaa mikä kiiltää.
— Ei ole.
Ja tytärkin huoahtaa.