— Entä hän?
— Hän oli pari vuotta minua nuorempi.
— Nimi?
— Virgiinia.
— Paul ja Virgiinia. Niinkö?
— Tavallaan.
— Siis surullinen tarina.
— Surullinen.
Vilkkaanpuoleista puhelua seurasi hetkisen äänettömyys, mutta sitte haikea ilme hukkui äkkiä Mannen kasvoilta, hänen silmiensä loiste kasvoi huomattavasti, ja hän muuttui nuorekkaan näköiseksi, ruvetessaan kertomaan olettamaansa sydäntarinaa, jonka hän pitkien vuosien yksinäisinä iltoina oli sepittänyt.
— Minulta on monesti kysytty syytä, alotti hän leikkisästi, niiksi minä jäin naimattomaksi, tämmöiseksi hyljätyksi ja haalistuneeksi kaljaasiksi, jolla ei ole purjeita, satamaa, ankkuria, mutta siihen kysymykseen vastaan minä näin: mies voi ainoastaan kerran rakastua, ai-no-as-taan ker-ran.