Läheisyydessä oli korkeahko kumpu, josta kai oli erittäin hyvä näköpiiri. Jos todellakin oli jotain huomattavaa, niin täytyi se eroittaa tältä paikalta, joka saarentapaisena sukelsi ylös aavikkomerestä.
Kummun juurella hyppäsivät he hevostensa selästä ja kiipesivät ylöspäin.
Hiljaa melkein äänettömästi ja sillä tavoin, joka on omituista intiaaneille, hiipivät he ylöspäin ja pääsivät kohta huipulle.
Tarkkaavaisina katsoivat he joka taholle.
Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että varma ja välttämätön kuolema odotti heitä heidän lähimmässä läheisyydessään.
Silmänräpäyksen ajan loi kuu kalpeaa valoansa pilvenhattarien lomitse, niin että voi tarkasti eroittaa intiaanien kirjaviksi maalatut vartalot.
Heiluva sulkakoriste heidän päälaellaan, räikeät ja hohtavat maalaukset heidän käsivarsissaan ja säärissään, samoin kuin sotamerkit koko heidän ruumiissaan huomauttivat heti, että nämät villit vasta aivan äskettäin ennen sotaretkelle lähtöään olivat maalanneet ja koristaneet itseään.
Jännityksellä ja tarkkaavaisuudella seurasivat molemmat metsänkulkijat villien kaikkia liikkeitä.
Niinkuin nämät nyt siinä seisoivat korvat pörhöllä ja kurotetuin kauloin ei ainoakaan liikahdus osoittanut, että he olivat eläviä olentoja. Kuni pronssiset kuvapatsaat seisoivat he siinä.
Metsänkulkijat tunsivat liioinkin hyvin hurjien sioux-intiaanien ruumiilliset voimat, heidän sukkeluutensa ja notkeutensa.