Kuumeentapaisessa kiihkossa salamoivat heidän silmänsä, kun he tähystelivät yhteen paikkaan, jossa muutamia varjoja näkyi liikkuvan.
Karhuntappaja antoi toverilleen merkin.
Molemmat tarttuivat he vieläkin lujemmin tikareihinsa.
Nyt!
Aimo hyppäys — ja kaksi kääröä vieri kuni kaksi palloa tantereella.
Metsänkulkijain tanakat kourat olivat kuni rautapihdit tarttuneet intiaanien kurkkuihin ja nämät voivat vaan hiukan korahdella. Vimmastunein ja leppymätöntä verivihollisuutta iskevin silmin tuijottivat he hyökkääjiin, mutta turhaan yrittivät he vapautua näiden rautakourista.
Kaksi veistä välkähti ja ruskea verivirta ruiskahti korkealle.
Vielä vaan hiljainen korahdus intiaanien kurkuista, ja kumpikin metsänkulkija nousi melkein yht'aikaa pystyyn. Kuu, joka ikäänkuin pelosta oli hetkiseksi piiloittunut mustan ja paksun pilven taakse, valaisi taasen näkyviin tullessaan hopeankarvaisella valollaan verentahraamien ruumisten hirveästi vääntyneitä, vihan hurjistuttamia kasvoja.
"Huh!" sanoi Karhuntappaja pyyhkäisten veitsensä terää intiaanin sääryksiin. "Nyt se on tehty; tiesinhän minä, että nämät konnat tänne tulisivat."
"Nyt on heti paikalla lähdettävä leiriin ja sitten matkaan. Ennenkun vuorokausi on ehtinyt vierähtää, ovat muut roistot kintereillämme."