Intiaanit!
"Matkaa jatkettakoon heti!" niin kuului ratsumiesten huuto, jo ennenkun he olivat ehtineet hypätä selästä alas.
Kaikki juoksivat tuskan ja kauhun valtaamina sinne tänne ilman minkäänlaista järjestystä.
"Niin hullusti asiat eivät kumminkaan ole, että kaikki maltti menetettäköön", huusi Kotkansilmä. "Olkaa vaan levolliset ja tehkää kiltisti se, minkä minä määrään. Siouxit ovat vielä kaukana täältä."
Nämä! sanat rauhoittivat intiaanien tulosanomasta pelästyneet miehet.
Hetkisen kuluttua oltiin taas matkalla.
"Toistaiseksi ei ole muuta pelastuksen keinoa kuin että marssimme pitkin jokea koettaen päästä Dorato-kallioille", sanoi Kotkansilmä, sittekun hän kumppaniltaan oli saanut tietää miten he olivat älynneet siouxit, ja että nämät olivat löytäneet kahden toverinsa ruumiit ja vihdoin pitkällisen etsimisen jälkeen uudisasukkaiden jäljetkin, sekä että he kostoa puhkuen heti olivat alkaneet vimmastuneina ajaa näitä takaa.
Kiireimmän kautta marssittiin nyt eteenpäin.
Kohta päästiin joelle ja kaukana voitiin jo Dorato-kalliotkin eroittaa.
Nämät olivat joukko kallioita, joista eräs Pirunkallio nimeltään, oli viidenkymmenen metrin korkuinen. Sen tasainen laki oli noin sata, metriä ympäriinsä.
Pirunkalliolle voi päästä ainoastaan yhdeltä puolen ja tie vei sinne kivilohkareitten ja raunioitten yli mutkistellen vuoren rinnettä ylöspäin. Ylin osa oli suureksi osaksi metsän peittämä.