Se oli sovitettava!
Nyt voitiin olla varmoja siitä, etteivät intiaanit poistuisi, ennenkun he olivat nylkeneet päänahkan viimeiseltä piiritetyltä ja nyt kysyttiin mitä huolellisinta valppautta jokaiselta.
Sillä välin kun Kotkansilmä ja uudisasukasten miehinen osa uutterasti rakensivat rintavarustusta tien kohdalle, jota myöten jo entuudestaan ainoastaan suurimmalla vaivalla pääsi vuorelle, läksi Karhuntappaja muutamien toisten seuraamana kallion toiselle laidalle nähdäkseen, josko sillä puolen mahdollisesti oli semmoista paikkaa, josta punaiset pirut voisivat kiivetä ylös.
Mutta kallio oli joka taholta äkkijyrkkä ja pystyseinäinen ja kuilu alapuolella kammottava. Siinä ei ollut pienintäkään epätasaisuutta tai halkeamaa, jonka varassa olisi voinut kiivetä ylös. Ei edes metsästäjän takaa-ajama vuorikauriskaan olisi päässyt siitä kulkemaan.
Kolmelta puolen oltiin siis turvassa ja ne voitiin huolella jättää vartioimatta.
Jälellä oli vaan etupuoli, jota myöten he itse olivat tulleet. Mutta ylös pääsy oli mahdollinen ainoastaan tietä myöten ja sekin oli nyt rintavarustuksilla varustettu, niin että sitä voi helposti puolustaa.
Täytyi siis varustautua pitkällistä piiritystä kestämään.
Kahdenkymmenen miehen säännöllinen vahti asetettiin, ja kolmen miehen tuli aina varsin tarkasti vartioida tietä.
Kolme ystävysty päätti, että eräs heistä aina olisi tässä vahdissa osallisena.
Aurinko laski yhä alemma länteen.