Karhu!
Maata nuuskien, kulki eläin hitaasti heidän ohitsensa kumminkin huomaamatta heitä ja ohjasi suuntansa kohti suljettua tietä.
"Kummallista!" mutisi Karhuntappaja. "Eikö karhu olisi vainunnut meidät? Asiat eivät ole oikein; minun täytyy tehdä tuttavuutta elukan kanssa."
Kotkansilmä huomautti viittomalla, että toinen samanlainen oli tulossa.
Tämä karhu kulki pystyssä ojentaen eturaajansa hirvittävine kynsineen eteensä valmisna milloin tahansa iskemään vastaantulevan vihollisen maahan.
"Pohjan ruskea karhu on suurempi eikä se eksy näihin seutuihin. Minä otan toisen, pidä sinä huoli toisesta!"
Hiljaa hiipivät he puiden välitse, ja pääsivät vuorenlaelle, samassa kun molemmat karhut, kauheasti karjuen, tunkeutuivat tiensuuhun ja molemmat uudisasukkaat, jotka olivat vahdissa, pelästyneinä ja kauhuissaan hypähtivät syrjään.
Verkalleen ja päätään puistaen ajoivat karhut kumpaakin vahtia takaa.
Mutta tuskin olivat he astuneet montakaan askelta, ennenkun kaksi mustaa varjoa äkisti hyökkäsi heidän kimppuunsa ja eläimet ja ihmiset piehtaroivat yhtenä sykermänä tantereella.
Turhaan yritti karhu käyttää kämmeniään. Ennenkun se ehti lyödä, oli pitkä, terävä tikari jo sen kyljessä — ja hengetönnä kellahti se maahan.