Kotkansilmä, joka näytti yhtyvän toisen tuumiin, kokosi uudisasukkaat ympärilleen ja selitti muutamin sanoin heille mistä oli kysymys.
Puitten varjojen peittäminä hiipivät molemmat metsänkulkijat vuorenrinnettä alaspäin. Täällä erosi Karhuntappaja tovereistaan ja piiloutui ison kallionlohkareen taakse.
Kun Karhuntappaja oli ehtinyt tänne, alkoivat toiset hurjasti ampua kohti intiaaneja, jotka ensimmäisten silmänräpäysten kuluessa seisoivat ällistyneinä.
Mutta kohta tarttuivat he aseisiinsa, ja hyökkäsivät kiljuen valkoihoisia vastaan.
Alati hakien suojaa kivilohkareitten ja puunrunkojen takaa peräytyivät piiritetyt hitaasti, intiaanien seuratessa heidän kintereillään.
Karhuntappaja oli suojassa kivilohkareen takana.
Hänen lähellään seisoi Cazachua, eräs siouxien etevimpiä päälliköitä ja kiihoitti sotilaitaan eteenpäin.
Karhuntappaja tunsi päällikön hyvin.
"Nyt on kuolinhetkesi tullut", mutisi hän hammasta purren, tähtäillessään häneen.
Hän laukasi ja ääntä päästämättä vaipui päällikkö hengetönnä maahan.