Kauhistuksella huomasivat punaihoiset etevimmän päällikkönsä kuoleman.

Yleisessä häiriössä ja pyssyjen paukkuessa kaikilla tahoilla eivät intiaanit olleet huomanneet mistä tuhoa tuottava laukaus oli tullut.

Ensimmäistä häirinköä hyväkseen käyttäen palasi nyt Karhuntappaja ystäviensä luo, jotka nyt kaikkityyni kiireimmän kautta peräytyivät turvalliselle vuorenlaella. Muuten peräytyivät nyt intiaanitkin ulvoen ja valittaen ympäröidessään ruhtinaansa Cazachuan ruumista.

Valitushuudot kaikuivat tämän kansansa jaloimman pojan kuoleman tähden ja hetipaikalla ryhdyttiin hautausmeno-puuhiin.

Vangitun metsästäjän kiduttaminen ja kuolema lykättiin luonnollisesti siksi kunnes oma sankari oli haudattu.

Ja juuri tämä olikin molemman vanhan metsänkulkijan tarkoitus. He saivat täten vielä yhden yön aikaa toimiakseen.

Illan hämärtäessä solmivat Karhuntappaja ja hänen ystävänsä useita köysiä yhteen niin että ne muodostivat viisikymmen metriä pitkän nuoran.

Sitten menivät he kallion vastakkaiselle reunalle. Karhuntappaja sitoi köyden toisen pään vyötäistensä ympäri ja laskeutui ystävänsä avulla alas. Maahan päästyään hiipi hän pimeässä ja isoja kierroksia tehden siouxien leiriin. Piiloutuen korkeaan aavikkoruohoon piti hän intiaaneja tarkasti silmällä; nämät olivat suurimmaksi osaksi asettuneet tulen ympärille makaamaan.

Kallion läheisyydessä oli muutamia miehiä vahdissa, sitä vastoin eivät intiaanit olleet pitäneet tarpeellisena vahtien asettamista ulos aavikolle päin.

Karhuntappaja oli jo kalliolla hieronut ihoonsa punanruskeaa väriä ja sitten erehdyttävän tarkasti mukaillut siouxien tunnusmerkkejä sodan aikaan.