"Toivon kumminkin, että tänä iltana ehdimme Trelfonien luolille", virkkoi siihen toinen vanhempi metsästäjä samassa kun hän aukasi laukkunsa ja otti esille leipää ja juustoa.
"Niin, samaahan minäkin arvelen. Mutta saapashan nähdä, josko näillä hornan metsämailla enää liekkään metsänriistaa. Niinä kymmenenä vuotena, joina en olo jalkaani tänne pistänyt, ovat, intiaanit ja pääasiallisesti siouxit, vähentäneet sen lukumäärää melkoisesti. Olipa sentähden aikakin käsissä näyttäytyäkseni kerran näillä mailla."
Puhuja, jonka kasvoja tuuhea valkoinen parta ympäröi, tunnettiin koko Texasissa intiaanien, uudisasukasten ja metsästäjien keskuudessa "Karhuntappajan" nimellä. Mutta hän ei ainoastaan ollut kurjan roskaväen ja roistomaisten intiaanien tuntema, vaan he pelkäsivät häntä vieläkin enemmän hänen oikeamielisyytensä ja rehellisyytensä tähden.
Vanha metsästäjä ei suinkaan pelännyt pyssy kädessä astua moista väkeä vastaan ja tarmokkaalla esiintymisellään ymmärsi hän pitää siouxit kurissa.
Sen ohessa oli hänellä tarkka silmä kuni haukan ja hän oli pettämättömän tarkka ampuja. Minkä hän kerran oli saanut pyssynsä jyväsimelle, se oli melkein jo hengeltä. Jos hän kerran oli luvannut tuhota aavikkoroiston, tahi kostaa jollekin intiaaniheimolle sen tekemää roistontekoa, silloin oli sen, jota uhkaus koski, viisainta, ikipäiviksi lähteä Texasin maasta.
Hän tiesi löytää uhrinsa.
Uudisasukasten ja rehellisten intiaanien keskuudessa oli hän hyvä vieras ja paljon pitivät he hänestä.
Tuo toinen metsästäjä, jonka kanssa hän nyt lähes kuusi vuotta oli kierrellyt seudut ristiin rastiin, oli intiaaneilta saanut nimen "Kotkansilmä".
Nuori mies taas, joka oli Karhuntappajan kaukainen sukulainen, kutsuttiin "Nopsajalkaiseksi hirveksi".
Metsästäjät kävivät aimo tavalla ruoan kimppuun ja söivät hyvällä ruokahalulla, kun Karhuntappaja siimestäen kädellään silmiään äkkiä ja tarkkaavaisesti tähysteli oikealla puolen kohoavien vuorten huippuja.