Kaikki jäljet tutkittiin nyt tarkasti, mutta kun ei kukaan voinut huomata mitään, joka, olisi voinut asiata tarkemmin selvittää, niin läksivät he uudestaan kulkemaan, tällä kertaa pitkin jokea.
Kohta ehtivät he eräälle paikalle, missä useat puut ja tiheät pensaat, tarjosivat heille hyvää suojaa. Nyt he pysähtyivät ja päättivät viettää yönsä siinä. Tiheimpään pensaikkoon, jotta sitä ei voitaisi kauvempaa huomata, sytytettiin nyt pieni valkea, jolle iso lihapala pantiin paistumaan.
Sillä välin oli tullut pimeä.
Aterioimaan menivät he kaikki kolme lähellä olevalle kummulle ja tarkastelivat visusti ympäröivää seutua.
Joen juoksusuuntaan luulivat he huomaavansa heikkoa valkean kajastusta taivaanrannalla.
"Matkue on perhanan varovainen", murahti Karhuntappaja.
Vielä seisoivat he siinä ja tähystelivät jokaista pientäkin esinettä, jonka he taisivat pimeässä eroittaa. Yhtäkkiä leimahti väräjävä, kirkas tulenvalo lännen puolella korkealle taivaalle.
Levottomina katsoivat metsästäjät sinne päin. "Mikä varomattomuus!" huudahti vanha metsänkulkija. "Arvattavasti ovat he uudisasukkaita tai muuta sentapaista kansaa. Huomenna on heillä siouxit kintereillään eivätkä he niistä erilleen pääse niin kauvan kuin yksikin heistä on elossa."
"Noh, varoittakaamme heitä kumminkin kaikissa tapauksissa", vastasi hänen kumppalinsa.
Metsästäjät kääntyivät takaisin leiripaikalleen, poistivat huolellisesti pienimmätkin jäljet sielläolostaan, tarttuivat aseisiinsa ja kiiruhtivat nopeasti kirkkaasti loimuavaa tulta kohden.