He eivät olleet jatkaneet tuntiakaan kiireellistä marssiaan, ennenkun ehtivät uudisasukkaiden leiriin.
Näitä oli noin kaksikymmentä miestä ynnä kaksitoista tai viisitoista naista ja lasta, jotka heti kohta kaikkityyni olivat kokoontuneet valkean ympärille ja ruvenneet siihen yötänsä viettämään.
Kaiken omaisuutensa olivat uudisasukkaat sälyttäneet kuusille härkien vetämille vankkureille, jotka olivat äsken siihen ajaneet ja olivat yhdessä jonossa toisella puolen.
Härkiä ja hevosia kävi laitumella ja ainoastaan kaksi vahtia, jotka huolettomasti nojautuivat pyssyjänsä vastaan lähellä tulta, katselivat välinpitämättöminä aavikolle päin ollen ainoat varsinaiset vahtimiehet enemmän vaan muodon puolesta kuin todenteolla. Intiaaniheimoille tahi rosvojoukkueelle, jommoisia valitettavasti liian usein kiertelee isolla heinäaavikolla, jossa samoin kuin ympäröivien vuorien louhikoissa ja solissa piankin ovat turvissa ja voivat karttaa takaa-ajoa, semmoisille olisi ollut helppo asia yllättää tämmöinen karavaani, jos vaan he olisivat aikoneet sen kimppuun käydä.
Karavaanin eli matkajoukon muodostivat useat Schwarzwaldista kotoisin olevat perheet, jotka aikoivat kokea onneansa Amerikassa. Newyorkista, jossa he olivat astuneet maihin, matkustivat he Keskistä-pacifie-rataa myöten Wisconsiniin, jossa he ostivat tarpeelliset härkävankkurit ja veturit. Wisconsinista jatkoivat he matkaansa pitkin jokea päästäkseen heinäaavikon poikki Louisianaan, jonka läheisyyteen he aikoivat asettua asumaan.
Uudisasukkaat olivat laittaneet itselleen lämpimän illallisen. Muutamat keittivät vielä parhaillaan lihaa ja perunoita, jota vastoin toiset jo olivat käyneet syömään hyvällä ruokahalulla rasittavan matkan jälkeen.
Äkkiä seisoi kolme metsistynyttä, parrakasta, kiireestä kantapäähän aseilla varustettua miestä heidän edessään ilman että he olivat huomanneet niin merkkiäkään heidän tulostaan.
Pelästyneinä hyppäsivät kaikki seisoalleen. Naiset kirkuivat ja lapset huusivat. Vihasta leimuavin silmin hyökkäsivät miehet ylös tarttuakseen aseisiin.
"Antakaa pyssynne olla", sanoi Karhuntappaja mitä sujuvammalla ja kauniimmalla saksankielellä pelästyneelle joukolle. "Karhuntappaja ja hänen toverinsa eivät vielä koskaan ole tehneet kenellekään pahaa eikä kenenkään tarvitse häntä pelätä, ei ainakaan kenenkään muun kuin noitten rosvojen, roistojen ja hevosvarkaitten, jotka toisinaan tekevät tämän seudun vaaralliseksi ihmisten kulkea. Siis ensi aluksi: hyvää iltaa, hyvät ihmiset!"
Ensimmäinen hetkellinen levottomuus ja säikähdys katosi kohta. Huolimatta metsistyneestä ulkonäöstään ja aseistaan, jotka näissä seuduin, missä tuhannet vaarat joka askeleella väijyvät, olivat hyvinkin oikeutetut, eivät vastatulleet miehet näyttäneet pienintäkään vihollisuuden merkkiä.