Peloittavat kiväärinsä kantoivat he olallaan eikä muuten mikään muu voinut heissä merkitä sitä, että he olisivat tulleet vihamielisessä tarkoituksessa.

"Hyvää iltaa, hyvää iltaa!" kaikui heille nyt vastaukseksi kaikilta tahoilta vastaan.

"Sydämmellisesti tervetullut leiriimme, uljas Karhuntappaja", sanoi eräs noin kolmenkymmenen vuoden vanha tanakkajäntereinen mies, jolla oli varma käytös ja mielenlujuutta merkitsevät kasvonpiirteet, samassa kun hän ojensi tulijalle kätensä, jota Karhuntappaja oikean metsänkulkijan tavoin sydämellisesti puisti.

"Olen jo Wisconsinissa kuullut Teistä puhuttavan, ja ymmärrämme panna arvoa läsnäolollenne täällä. Te ja toverinne olette aina tervetulleet pöytämme ääreen ja aina olette te meiltä apua saavat, jos semmoista tarvitseisitte."

"Arvattavasti ovat nämät Kotkansilmä ja NopsajaIkainen hirvi?" lisäsi hän, osoittaen kahta seuralaista.

Nämä tekivät myöntävän eleen.

TOINEN LUKU.

Vakoilijat kuolemaan!

"Ennenkun me jatkamme keskusteluamme, johon meillä totisesti ei ole paljon aikaa, koskapa sioux-intiaanit, nuot roistot pian ovat kintereillämme, on tuli sammutettava", sanoi Karhuntappaja ja tarttui samassa isoon kekäleeseen ja polki sitä jaloillaan, niin että kipinät sammuivat. Toisetkin kaksi metsänkulkijaa tarttuivat kekäleisiin, ja sammuttivat tulen niistä.

Uudisasukkaat olivat myös avullisina tässä työssä ja muutamain minuuttien kuluttua hehkuivat vaan hiilet yhdessä läjässä.