Ei mikään häirinnyt vallitsevaa rauhaa ja hiljaisuutta.
Mustia pilviä kohosi taivaanrannalle; ne levisivät yli koko taivaankannen sekä tekivät pimeyden yhä synkemmäksi.
Alkoi tuulla. Ensin puhalsi hyvin äkäinen tuulahdus laajan heinäaavikon yli, sitten tuli se yhä rajummaksi ja riehui ulvoen ja suhisten puitten latvoissa.
Kohta kiitivät pilvet kuni pahojen henkien takaa-ajamina yli taivaan kannen.
Sydänyön aikaan nousi kuu taivaanrannalle ja näytti maailmalle kalpeat kasvonsa. Mutta ainoastaan muutamina minuutteina, sillä kohta peittyi sekin mustiin pilviin.
Äkkiä — kello oli nyt lähemmä yhtä — kuului lähistössä rasahdus.
Molemmat metsänkulkijat tunsivat sen heti.
Tunnetulla ja kiitetyllä kylmäverisyydellään tutkivat he pyssyjänsä nähdäkseen jos kaikki oli reilassa, tarkastelivat revolverejansa, irroittivat raskaan kirveen vyöltään varustautuen sitä hätätilassa käyttämään ja tähystelivät tarkkaavaisina yön pimeyteen siihen suuntaan, mistä epäilyttävä ääni oli kuulunut.
Sitten vallitsi taas hiljaisuus.
Turhaan kokivat metsän kulkijat tottunein silmin pimeydestä huolimatta eroiltua ympäröivät esineet toisistaan.