— Eikä ole, vastasi Nana levollisena. En minä tässä katsele mitään… Näen vaan, että on aika kuuma ilma. Voi todellakin tulla aivan kipeäksi, kun saa juosta tällä lailla.

Aamu oli tukahuttavan kuuma. Työntekijät olivat laskeneet ikkunan eteen verhot, joiden lomasta he tähystelivät kadulla vilisevää liikettä; ja he olivat vihdoinkin käyneet työhön käsiksi istuen molemmin puolin pöytää, jonka yläpään rouva Lerat oli vallannut omakseen. Heitä oli kahdeksan, ja jokaisella oli edessään liimakuppi, pihdit, työkalut ja paininkerä. Työpöydällä oli yhtenä sekasotkuna rautalanganpätkiä, rullia, vanua, viheriätä ja kastanjanväristä paperia ja silkistä, satiinista ja sametista leikatuita lehtiä ja kukanterälehtiä. Pöydän keskellä olevan suuren karahviinin kaulaan oli yksi kukkaistentekijöistä ahtanut pienen kahden soun kukka-vihkon, joka edellisestä päivästä oli jäänyt nuutumaan hänen rinnalleen.

— Ettepä tiedä, sanoi sievä, tummaverinen Léonie, kumartuen paininkerällään rypistämään ruusunterälehtiä, että Caroline parka on aivan pääsemättömissä tuosta pojasta, joka tuli häntä hakemaan illalla.

Nana. joka paraikaa leikkeli viheriästä paperista kapeita siekaleita. huudahti:

— Jestapoo! tuollaista miestä, joka joka ainoa päivä riippuu hänen hännässään.

Kaikki huoneessa olijat rupesivat nauraa tyrskimään ja rouva Lerat'n täytyi koettaa pysytellä vakavana. Hän nyrpisti nenäänsä ja mutisi:

— Sinä olet juuri siisti, tyttöseni, käytät koko kauniita sanoja!
Kerron tämän isällesi, niin saadaan nähdä, mitä hän siitä pitää.

Nana pullisti poskiaan, ikäänkuin olisi pidättänyt naurun purskahdusta. Vai niin! vai isälle! kyllä se sekin osasi niitä ladella! Mutta yht'äkkiä Léonie kuiskasi hyvin hiljaa ja nopeaan:

— Hst! Olkaa varoillanne! rouva tulee!

Rouva Titreville, pitkä vakavan näköinen nainen, astui todellakin sisään. Tavallisesti hän oli alhaalla puodissa. Tytöt pelkäsivät häntä kovasti sentähden, ettei hän koskaan laskenut leikkiä. Hän kulki tarkastellen hitaasti työpöydän ympäri, jonka ääressä kaikki nyt olivat kumartuneet työnsä yli äänettöminä ja uutterina. Hän haukkui yhtä tytöistä hulttioksi ja pakotti hänet tekemää kaunokinkukan uudelleen. Sitten hän meni pois yhtä jäykkänä kuin oli tullutkin.