Mutta Coupeau tukki vähän väleen hänen suunsa.
— Jos sulla on nälkä, niin syö nyrkkisi!… Ja säästä toinen huomiseksi!
Tällaisen näytelmän hän pani toimeen ihan vain mahtaillakseen ihmisten nähden! Mitä hittoa siitä nyt maksoi tehdä niin suurta numeroa, että hän ei ollut ollut työssä; eiväthän leipurit siltä olleet lakanneet leipomasta! Luuliko Gervaise hänen olevan arkalasta kotoisin, kun tuli pelottelemaan häntä kaskuillaan.
— Tahdotko sitten, että rupean varastelemaan? kuiskasi hän käheällä äänellä.
Saapas hiveli leukaansa ja tahtoi ruveta heille sovittajaksi.
— Ei, se ei ole luvallista, sanoi hän. Mutta jos vaimo osaisi muuttaa tapojaan…
Coupeau keskeytti hänen puheensa huutaen hyvä! Niin, kyllähän vaimon pitäisi osata muuttaa tapojaan. Mutta hänen eukkonsa oli aina ollut vanha raato, laiska vetelys! Jos heidän täytyisi kuolla oljilla, niin se olisi Gervaisen syy. Sitten hän rupesi uudestaan ihailemaan Saapasta. Hän oli aika hyvinvoivan näköinen, tuo peijakas! Kuin talonomistaja konsanaan: valkea paita päällä ja siistit kengät jalassa! Perhana! semmosia ei ollut joka miehellä! Hänen akkansa näytti ainakin hyvin osaavan ohjata purttaan!
Molemmat miehet kulkivat katua alaspäin ulkobulevardille päin. Gervaise seurasi heitä. Oltuaan vähän aikaa ääneti hän alotti taas Coupeaun takana:
— Tiedäthän, että minulla on nälkä… Luotin sinuun. Kyllä sinun täytyy hankkia minulle jotakin jyrsittäväksi.
Coupeau ei vastannut, ja Gervaise toisti sydäntäsärkevän tuskallisesti: