Tällainen puhe pelotti Gervaiseä vielä enemmän. Eräänä lauvantai-iltana hän kumminkin suostui lähtemään. Coupeau tuli häntä hakemaan puoli yhdeksän aikaan. Hän oli pukeutunut valmiiksi. Hänellä oli musta hame, villamusliinisaali, johon oli painettu keltaisia palmun lehtiä, ja valkoinen, kapealla pitsillä reunustettu myssy. Niinä kuutena viikkona, jotka hän oli ollut työssä, hän oli saanut säästetyksi yhdeksän ja puoli francia, joista seitsemän meni saaliin ja kaksi ja puoli myssyyn; hame oli vanha, mutta hän oli sen pessyt ja laittanut uuteen kuntoon.
— He odottavat teitä, sanoi Coupeau, kun he kulkivat Poissonnierskatua pitkin. He alkavat kyllä tottua siihen ajatukseen, että minä menen naimisiin. Tänään he ovat hyvällä tuulella… Ja jos te ette ole koskaan nähnyt tehtävän kultavitjoja, niin sitä voi olla hauska katsoa. Heillä on juuri kiireellinen tilaus suoritettavana maanantaiksi.
— Onko heillä kultaa kotonaan? kysyi Gervaise.
— Onpa tietenkin, sitä on seinillä, lattialla ja joka paikassa.
Sillä välin he olivat tulleet suureen porttikäytävään ja astuneet pihan yli. Lorilleux'n asunto oli kuudennessa kerroksessa rappu B. Coupeau huusi nauraen Gervaiselle, että hänen tuli pitää lujasti kiini kaiteesta eikä hellittää siitä, ennenkuin oli päästy ylös. Gervaise katsoi ylöspäin siristäen silmiään ja näki porraskäytävän korkean tornin, jota kolme kaasuliekkiä valaisi, yksi joka toisessa kerroksessa; viimeinen, ylinnä pilkottava näytti mustalla taivaalla tuikkavalta tähdeltä, jota vastoin molemmat toiset heittivät pitkiä omituisen näköisiä, katkonaisia valoviivoja pitkin loppumattomien kiertoportaiden seiniä.
— Yhyh, sanoi levyseppä, kun he saapuivat ensimäisen kerroksen kohdalle, täälläpä on ihana sipulin haju. Tämän kerroksen asukkaat ovat varmaankin syöneet sipulikeittoa päivälliseksi.
Tosiaankin väkevä keittiön haju täytti vielä koko likaisenharmaan porraskäytävän, jonka kaiteet ja astimet olivat tahmean lian peitossa, ja jonka seinistä rappaus oli karissut. Joka kerroksen kohdalta lähti pitkiä käytäviä, joiden keltaiseksi maalatut ovet olivat mustuneet lukon kohdalta likaisista käsistä; ikkunanlaudan tasalla olevasta likavesitorvesta levisi pahalle haisevaa kosteutta, jonka löyhkä sekaantui väkevään sipulikeiton katkuun. Alimmasta kerroksesta kuudenteen saakka kuului äänten hälinää, ovien pauketta, astioiden kilinää, kuului kun paistinpannuja raaputettiin ja kastrulleja kaavittiin lusikoilla ennen kuuraamista. Ensimmäisessä kerroksessa oli erääseen oveen kirjoitettu isoilla kirjaimilla sana Piirustaja. Oven raosta erotti Gervaise tupakan savun seasta vahakankaalla päällystetyn pöydän ääressä, josta ruuat oli korjattu pois, kaksi miestä kiivaasti väittelemässä. Toinen ja kolmas kerros olivat rauhallisempia. Sieltä kuului vaan ovien halkeamien läpi tasaista kätkyen nytkytystä, lapsen tukahdutettua itkua, karkea naisen ääni josta sanoja ei erottanut, vaan joka meni yhtenä sorinana kuin vesipuro; ja oviin kimitetyillä nimilevyillä näki hän sellaisia nimiä kuin Rouva Gaudron, karttaaja ja vähän etempänä Herra Madinier, kotelotehdas. Neljännessä kerroksessa tapeltiin: kävi semmoinen jytäkkä, että lattia tärisi, huonekalut kaatua romahtelivat, kuului kamaloita kirouksia ja lyöntejä; mutta se ei estänyt vastapäätä asuvia naapureita lyömästä korttia ja pitämästä ovea auki, jotta riittäisi enemmän ilmaa. Mutta kun Gervaise oli päässyt viidenteen kerrokseen täytyi hänen pysähtyä puhaltamaan, sillä hän ei ollut tottunut portaita nousemaan; seinän yhtämittanen kiertyminen ja ihmisasunnoiden näkeminen ohimennen vilahdukselta pani hänen päänsä pyörälle. Eräs perhekunta sulki heiltä sitäpaitsi tien; isä pesi lautasia pienen kamiinin päällä likavesitorven vieressä, samalla kun äiti kaiteeseen nojaten pesi pientä lastaan, ennenkun pani sen nukkumaan. Mutta Coupeau rohkasi nuorta vaimoa. Ja he pääsivät perille. Kun Coupeau ehti ensiksi kuudenteen kerrokseen, kääntyi hän katsomaan taakseen ikäänkuin hymyilyllään auttaakseen Gervaiseä. Tämä kuulosti, mistä tuli kirkas ja kimakka ääni, jonka hän oli kuullut ensimäiseltä portaalta asti yli kaiken muun melun. Se kuului ullakkokamarista, missä muudan vanha, pikkuinen mummo lauloi pukiessaan kolmentoista soun nukkeja. Juuri kun eräs pitkä tyttö vei läheiseen kammariin vesiämpärin, näki Gervaise siellä sängyn levällään, jossa loikoi mies paitahihasillaan tyttöä odottamassa; ovella oli nimikortti, johon käsin oli kirjotettu: Neiti Clémence, silittäjä. Kun nyt Gervaise viimeinkin oli päässyt ihan ylös asti, läähätti hän kovasti ja hänen jalkansa olivat aivan kuin poikki leikatut. Silloin pisti hänen päähänsä kurkistaa kaiteen yli; nyt näytti alimainen kaasuliekki tähdeltä, joka tuikki kuin kuuden kerroksen syvyisen kaivon pohjalta; ja hajut ja koko talon pauhu ja mellakka saavuttivat hänet yhdessä ainoassa henkäyksessä, ja löivät hänen kasvonsa kuumaksi, kun hän tohti kumartua kuilun reunan yli.
— Emme me vielä ole perillä, sanoi Coupeau. Sinne on vielä pitkä matka!
Hän oli lähtenyt menemään vasemmalle pitkää käytävää myöten. Hän kääntyi kaksi kertaa, ensi kerran vielä vasemmalle, toisen kerran oikealle. Käytävää jatkui yhä, se haarautui, kapeni ja kävi yhä rappeutuneemmaksi; pitkien välimatkojen päässä oli sitä valaisemassa pieni kaasuliekki. Ovet olivat kaikki yhtäläisiä, rivissä kuin vankilan tai luostarin ovet, melkein kaikki seposen selällään. Kaikkialla näkyi yhä kurjuutta ja työtä. Kuuma kesäkuun ilta täytti huoneet punahohtoisella helteellä. Vihdoin he saapuivat käytävän päähän, joka oli pilkkosen pimeä.
— Tässä se on, sanoi taas levyseppä. Varokaa! Pitäkää seinästä kiinni; tässä on kolme porrasta.