Silloin miehet nousivat pöydästä ottaakseen piippunsa. He jäivät vähäksi aikaa Saappaan selän taakse ja taputtaen häntä olalle he kysyivät; voiko hän nyt paremmin. Paistikas koetti nostaa häntä koholle tuolineen; mutta tuli ja leimaus! se peijakas oli tullut puolta raskaammaksi. Coupeau sanoi piloillaan, että nythän se vasta alkoikin ja että hän sitä tekoaan aikoi syödä leipää yhtä painoa koko yön. Viinurit pujahtivat tiehensä säikähtyneinä. Boche, joka oli pistäytynyt alhaalla, palasi kertomaan, miten surkealta kapakan isäntä oli näyttänyt; aivan kalpeana oli hän ollut tiskinsä takana ja hänen vaimonsa, joka oli vallan murtuneena, oli juuri lähettänyt katsomaan, vieläkö leipurinpuodit olivat auki. Talon kissakin oli näyttänyt häviön partaalle joutuneelta. Tämä oli todellakin kovin hullunkurista, näihin päivällisiin ei raha mennyt hukkaan; ilman leipäsutta Saapasta ei näin hauskoja päivällisiä voisi saada aikaankaan. Ja vetäen haikuja piipunnysistään miehet katsoivat häntä kateisin silmin; sillä niin paljon syödäkseen, täytyi olla luja ruumiinrakenteeltaan.
— Minä en vain ottaisi pitääkseni teitä ruuassa, sanoi rouva Gaudron.
En totisesti!
— Älkää, muorikulta, laskeko leikkiä, vastasi Saapas, katsoen kieroon naapurinsa vatsaan. Te olette nielaissut isomman palan kuin minä.
Paukutettiin käsiä, huudettiin hyvä: se oli mainiosti osattu. Yö oli pimennyt, kolme kaasuliekkiä lepatti salissa luoden häilyvää, himmeää valoa tupakansavun sekaan. Tuotuaan kahvia ja konjakkia olivat viinurit vieneet pois viimeiset likaiset lautaskasat. Alhaalla, kolmen akaasian alla alkoi tanssi, yhden huilun ja kahden viulun kovasti soidessa, naisten naurun säestämänä, joka kuului hiukan käheältä halki helteisen yön.
— Tehdäänpäs lökäri! huusi Saapas; kaksi litraa viinaa, paljon sitruunaa eikä kuin vähäisen sokeria!
Mutta nähdessään edessään Gervaisen levottomat kasvot Coupeau nousi ylös ja selitti, että nyt ei juoda enempää. Oli tyhjennetty viisikolmatta litraa, puolitoista litraa kukin, jos lapsetkin laskettiin yhteen aikaihmisten kanssa; siinä oli jo yllin kyllin. Oli syöty palanen ruokaa yhdessä hyvinä ystävinä, herrastelematta, koska toinen kunnioitti toistaan ja koska haluttiin viettää yhteisesti perhejuhlaa. Kaikki kävi siivosti, oltiin iloisia, ei nyt sopinut juoda itseään sikahumalaan, jos tahdottiin antaa arvoa naisille. Sanalla sanoen ja hyväksi lopuksi: oli kokoonnuttu juomaan malja avioparin menestykseksi eikä rypeäkseen nyrkit savessa. Tämän pienen puheen, jonka levyseppä piti vakuuttavalla äänellä painaen kätensä rintaansa vasten joka lauseen lopussa, Lorilleux ja herra Madinier mielihyvällä hyväksyivät. Mutta toiset, Boche, Gaudron, Paistikas ja varsinkin Saapas, jotka olivat jo sangen tulistuneita kaikki neljä, nauroivat pilkallisesti ja selittivät kieli paksuna, että heillä oli niin helkkarin jano, jota kumminkin piti sammuttaa,
— Niitä joita janottaa, niitä janottaa, ja joita ei janota, niitä ei janota, huomautti Saapas. Ja niinpä lökäri tilataan… Ei kenenkään suuta tukita. Ne jotka pitävät itseään liian hyvänä sitä juomaan, tilatkoot sokurivettä.
Ja kun levyseppä alkoi uudestaan saarnata, niin toinen, joka oli noussut seisomaan, löi kämmenellään takapuoleensa huutaen:
— Haista sinä!… Viinuri, kaksi litraa viinaa!
Silloin Coupeau sanoi, että juokoon, joka haluaa, mutta että sitä ennen oli ensin tehtävä tili ateriasta. Siten vältettäisiin riidat. Oikeiden ihmisten ei tarvinnut maksaa juoppojen edestä. Ja siinäpä kävikin ilmi, että juuri Saapas kopeloituaan kauvan taskujaan ei löytänyt kuin kolme francia seitsemän souta. Mutta minkästähden hänen oli annettu värjötellä Saint-Denis'n tiellä? Eihän hän voinut jäädä sinne hukkumaan. Hän oli särkenyt sadan soun rahansa. Se oli toisten syy, ja sillä hyvä. Vihdoin hän antoi kolme francia säästäen loput, seitsemän sonta huomiseksi tupakkarahoikseen. Raivoissaan olisi Coupeau lyönyt häntä, ellei Gervaise säikähtyneenä ja rukoilevana olisi vetänyt häntä takista. Hän päätti pyytää lainaksi kaksi francia Lorilleux'ltä, joka ensin kieltäytyi, mutta sitten kumminkin salaa antoi, sillä hänen vaimonsa ei tietysti olisi koskaan siihen suostunut.