Sillä välin herra Madinier oli ottanut lautasen. Yksinäiset naiset, rouva Lerat, rouva Fauconnier ja neiti Remanjou panivat siihen ensiksi sadan soun rahansa kainosti. Sitten herrat vetäytyivät toiseen päähän salia tiliä tekemään. Kaikkiaan oli viisitoista henkeä; se teki siis yhteensä seitsemänkymmentäviisi francia. Kun seitsemänkymmentäviisi francia oli lautasella, lisäsi kukin herroista viisi souta viinureille. Neljännestunnin kesti vaivaloista laskemista, ennenkuin tilit oli saatu selville, niin että kaikki olivat tyytyväisiä.
Mutta kun herra Madinier oli kutsuttanut kapakan isännän suorittaakseen hänelle laskun, ällistyivät kaikki kuullessaan tämän hymysuin sanovan, että sillä ei vielä ollut läheskään kaikki hänelle suoritettu. Oli vielä ylimääräisiä menoja. Ja kun sana »ylimääräinen» otettiin vastaan raivostuneilla huudahduksilla, alkoi hän luetella: viisikolmatta litraa kahdenkymmenen asemesta, joka oli edeltäpäin sovittu määrä: munanvaahtolumi, jonka hän oli lisännyt nähdessään, että jälkiruokaa oli niukanpuoleisesti; vihdoin pullo rommia, joka oli tuotu kahvin kanssa siltä varalta, että joku piti rommista. Silloin syntyi hirveä riita. Coupeau, jonka niskoille kaikki syy lykättiin, piti puoliaan: ei hän ollut koskaan puhunut kahdestakymmenestä litrasta; mitä munanvaahtolumeen tuli, niin se kuului jälkiruokaan, kapakoitsija sai sen pitää omana vahinkonaan, kun hän kerran oli omasta tahdostaan sen lisännyt; ja rommipullo oli vaan juoni, millä saada lasku suuremmaksi; pakkokos oli tuoda pöydälle juomia, joita ei arvattu varoa.
— Se oli kahvitarjottimella, huusi hän; no ka! se on pantava kahvin kanssa yhteen laskuun… Jättäkää meidät rauhaan. Viekää rahanne mennessänne, ja piru meidät periköön, jos koskaan enää astumme jalallamme teidän hökkeliinne.
— Se tekee kuusi francia lisää, hoki viinikauppias. Antakaa pois minun kuusi franciani… Eikä siihen ole vielä luettu tuon herran syömää kolmea leipää.
Koko seura tunkeutui hänen ympärilleen huitoen hurjasti käsillään, ja kaikki huusivat yht'aikaa vihasta sähisten. Naiset varsinkin menettivät mielenmalttinsa; he kieltäytyivät maksamasta centimeäkään lisää. Ei, kiitoksia! He olivat saaneet kyllänsä mokomista häistä. Ainakaan ei neiti Remanjouta saataisi toista kertaa houkutelluksi tällaisille päivällisille! Rouva Fauconnier oli saanut hyvin huonoa ruokaa; kotonaan olisi hän neljälläkymmenellä soulla saanut paljoa paremman aterian. Rouva Gaudron valitti katkerasti, että hänet oli työnnetty pöydän alapäähän Saappaan viereen, joka ei välittänyt hänestä vähääkään. Aina ne sitäpaitsi päättyivät huonosti tällaiset pidot. Kun kerran ken tahtoo vieraita häihinsä, niin pitäköönkin heitä silloin kutsuvieraina, hitto vie! Gervaise oli paennut muori Coupeaun luo erään ikkunan ääreen, eikä virkkanut mitään. Häntä hävetti tuntiessaan, että kaikki nämä moitteet oikeastaan tarkottivat häntä.
Herra Madinier meni viimein alas viinikauppiaan kanssa. Kuultiin heidän riitelevän alakerrassa. Vasta puolen tunnin perästä kotelotehtailija palasi toisten luo. Hän oli suoriutunut isännästä antamalla kolme francia. Mutta häävierasten kiihko ja vimma ei vain laihtunut, yhä uudestaan kääntyi puhe ylimääräisiin maksuihin. Ja melu vielä kasvoi rouva Bochen voimannäytteestä. Hän väijyi lakkaamatta Bochea, ja kun hän näki hänen eräässä nurkassa nipistävän rouva Lerata vyötäisiltä, heitti hän kaikin voimin sinne vesipullon, niin että se meni pirstaleiksi seinää vasten.
— Sen kyllä näkee, että teidän miehenne on räätäli, sanoi pitkä leski nyrpistäen tapansa mukaan huuliaan. Hän on ensimäisen numeron hameräätäli… Annoin minä hänelle kumminkin aimo potkuja pöydän alla.
Koko ilta oli pilalla. Mielet kävivät yhä katkerammiksi. Herra Madinier ehdotti, että laulettaisiin; mutta Paistikas, jolla oli kaunis ääni oli hävinnyt; ja neiti Remanjou, joka kyynäskolkkasillaan katseli ulos eräästä ikkunasta, näki hänet akaasioiden alla tanssittamassa paljaspäistä lihavaa tyttöä. Huilu ja viulut soittivat »Sinappikauppias» nimistä katrillia, jossa paukutettiin käsiä vastakkain tullessa. Silloin koko seura hajosi: Saapas ja Gaudronin pariskunta menivät alas. Bochekin katosi heidän perästään. Lehtien välitse, joihin oksille ripustetut lyhdyt loivat kirkasta vihertävää valoa, nähtiin ikkunoista, miten parit alhaalla pyörivät. Yö nukkui hengittämättä, tainnoksissa kovasta kuumuudesta. Salissa olivat Lorilleux ja herra Madinier ryhtyneet vakavaan keskusteluun, sillä aikaa kun naiset, tietämättä, miten vihansa purkaisivat, tarkastivat vaatteitaan, oliko niihin tullut tahroja.
Rouva Lerat'n rimpsut olivat tainneet kastua kahvista. Rouva Fauconnier'n kukikas hame oli täynnä kastikepilkkuja. Muori Coupeaun vihreä hartiavaippa oli pudonnut tuolilta ja löytyi yhdestä nurkasta, jonne se oli jaloissa kulkeutunut. Mutta varsinkaan rouva Lorilleux ei jaksanut hillitä vihaansa. Hänellä oli tahra selässä, toisten vastaväitteistä huolimatta hän sen tunsi. Ja väännellen itseään peilin edessä hän sen lopulta huomasi.
— Mitäs minä sanoin? huusi hän. Se on kanapaistin kastiketta. Minä maksatan viinurilla pukuni. Ennemmin minä vaikka nostan jutun häntä vastaan… Se nyt vielä puuttui. Kun en minä jäänytkin kotiin… Mutta nyt minä ainakin lähden pois. Olen saanut tarpeekseni mokomista häistä!