Hän lähti raivoissaan, niin että rappuset rusahtelivat hänen kantapäittensä potkuista. Lorilleux juoksi hänen jälkeensä. Mutta hän ei saanut häntä taivutetuksi muuhun kuin odottamaan viisi minuuttia katukäytävällä, jotta muut ehtivät lähteä yhtä matkaa.
Hänen olisi pitänyt lähteä heti ukonilman tauvottua, niinkuin hän oli aikonut, Coupeau oli maksava hänelle tästä päivästä. Saadessaan kuulla, miten vimmoissaan hän oli, näytti Coupeau tykkänään masentuvan; ja estääkseen hänelle siitä koitumasta ikävyyksiä suostui Gervaise lähtemään kotiin heti. Kiireesti heitettiin hyvästit. Herra Madinier otti viedäkseen muori Coupeaun kotiin. Rouva Boche lupasi viedä ensimäiseksi yöksi Clauden ja Etiennen kotiinsa makaamaan; heidän äitinsä voi olla huoleti, pojat nukkuivat tuoleilla, vatsa pakoillaan liiasta munanvaahdon syönnistä. Vihdoin morsiuspari lähti pois Lorilleux'n kanssa jättäen loput häävieraat viinikauppaan, juuri kun syntyi tappelu tanssipaikalla heidän ja erään toisen seuran välillä; Boche ja Saapas, jotka olivat suudelleet erästä naista, eivät tahtoneet antaa häntä takaisin kahdelle sotamiehelle, joille hän kuului, ja jotka uhkasivat puhdistaa koko talon; huilu ja molemmat viulut soittivat vimmatusti »Helmipolkkaa».
Kello oli tuskin yhtätoista. Chapellen bulevardilla ja koko Goutte-d'Or'in kaupunginosassa pitivät juopuneet kauheaa meteliä, sillä täksi lauvantaiksi sattui työmiesten palkanmaksupäivä. Rouva Lorilleux odotti parinkymmenen askeleen päässä Hopeamyllystä seisten kaasulyhdyn alla. Hän tarttui Lorilleux'n käsipuoleen ja alkoi astua edeltä taakseen katsomatta sellaista kyytiä, että Gervaise ja Coupeau hengästyivät pysytellessään jäljessä. Väliin he astuivat syrjään katukäytävältä antaakseen tietä jollekin humalaiselle, joka siihen oli kaatunut tallukat taivasta kohti. Lorilleux kääntyi taakseen saadakseen sovintoa aikaan.
— Me tulemme teitä saattamaan ovelle asti, sanoi hän.
Mutta rouva Lorilleux sanoi korottaen ääntään, että hänestä oli kummaa, miten he voivat mennä viettämään hääyötään sellaisessa saastaisessa pesässä kuin Boncoeurin hotellissa. Eikö olisi ollut viisainta lykätä häät tuonnemmaksi, säästää muutama sou ja ostaa huonekaluja, voidakseen tulla omaan kotiin ensimäisenä iltana? Mahtoi heille tulla hyvä oltava, kun he molemmat ahtautuivat kymmenen francin vinttikamariin, jossa ei riitä edes ilmaakaan.
— Minä olen sanonut irti huoneeni, emme me sinne menekään, huomautti
Coupeau arasti. Me pidämme Gervaisen huoneen, joka on isompi.
Rouva Lorilleux unohti itsensä, kääntyi äkisti ympäri ja huusi.
— Yhä paranee! Vai menet sinä nukkumaan Nilkuttajan kamariin!
Gervaise kävi aivan kalpeaksi. Tämä haukkumanimi, jonka hän ensi kerran sai vasten naamaa, iski häntä kuin korvapuusti. Sitäpaitsi hän ymmärsi hyvin kälynsä huudahduksen: Nilkuttajan kamari, se oli sama huone, jossa hän oli elänyt kuukauden Lantier'n kanssa, jossa vielä virui hänen entisen elämänsä jätteitä. Coupeau ei ymmärtänyt, häntä loukkasi vain haukkumanimi.
— Ei sinulla ole oikeutta toisia ristiä, sanoi hän pahoilla mielin. Sinä et tiedä, että sinua ihmiset sanovat Lehmänhännäksi tukkasi tähden. Se ei liene sinusta hauskaa, vai mitä?… Minkästähden me emme pitäisi alakerran huonetta? Tänä iltana eivät lapsetkaan makaa siellä, niin mikäs meidän on siellä ollessa?