IV.
Neljä vuotta kesti ankaraa työtä. Naapurit pitivät Gervaiseä ja Coupeauta kunnon avioparina. He elivät muista erillään koskaan riitelemättä ja kävivät säännöllisesti sunnuntaisin kävelemässä Saint-Ouenin puolella. Vaimo teki työtä kaksitoista tuntia päivässä rouva Fauconnier'n pesulaitoksessa ja ehti sen ohella pitää kotinsa siistinä kuin vasta lyöty sou ja valmistaa ruokaa aamuin illoin koko joukolleen. Coupeau ei juonut, toi kotiin puolen kuun palkkansa ja poltti piipun tupakkaa ennen maata menoa ikkunansa ääressä hengittääkseen raitista ilmaa. Heitä mainittiin esikuvina siistin elantonsa vuoksi. Ja kun he ansaitsivat yhteensä lähes yhdeksän francia päivässä, niin laskettiin, että he voivat panna talteen melkoisia rahasummia.
Mutta varsinkin alkuaikoina heidän täytyi raataa kovasti saadakseen tulot ja menot käymään yhteen. Häistä heille oli koitunut kahdensadan francin velka. He eivät viihtyneet Boncoeurin hotellissa: heitä inhotti tämä roskaväen tyyssija; he haaveksivat omasta kodista omine huonekaluineen, joista he pitäisivät hyvää huolta. Ainakin kaksikymmentä kertaa he laskivat, kuinka suuri summa siihen tarvittiin; se teki pyöreässä summassa kolmesataa viisikymmentä francia, jos mieli heti alun pitäen saada talous siksi täydelliseksi, ettei jouduttu pulaan, kun tarvittiin kastrullia tai pataa. He eivät voineet toivoakaan saavansa niin suurta summaa säästetyksi vähemmässä ajassa kuin kahdessa vuodessa. Mutta silloin sattui heille onnellinen tapaus: muudan Plassansissa asuva vanha herra pyysi luokseen Clauden, vanhemman pojista pannakseen hänet siellä kollegioon: se oli omituisen miehen jalomielinen päähänpisto; hän näet harrasti maalaustaidetta ja oli ollut huomaavinaan taipumuksen oireita poikasen parrakkaissa ukoissa, joita tämä oli piirrellyt Plassanssissa ollessaan. Clauden elatus maksoi heille jo mitä suinkin irti saivat. Kun heidän niskoillaan ei enää ollut kuin nuorempi, Etienne, saivat he kootuksi tarvitsemansa kolmesataaviisikymmentä francia seitsemässä ja puolessa kuukaudessa. Sinä päivänä, jona he ostivat huonekalunsa eräästä vanhojen huonekalujen kaupasta Belhommekadun varrelta, tekivät he, ennenkuin palasivat kotiinsa, kävelyretken ulkobulevardeille. Suuri ilo paisutti heidän sydäntään. Heillä oli nyt sänky, yöpöytä, marmoripäällyksinen piironki, kaappi, pyöreä pöytä vahakankaineen ja kuusi tuolia, kaikki vanhaa mahonkipuuta; sitä paitsi sänkyvaatteita, liinavaatteita ja kyökkikaluja, jotka olivat melkein uusia. Heistä tuntui, kuin he nyt vasta olisivat todenteolla ja lopullisesti astuneet elämään; heidän hankkimansa omaisuus kohotti heidät arvossa hyvinvoipien ihmisten rinnalle.
Asunnon valintaan meni heiltä kaksi kuukautta. He olisivat mieluimmin tahtoneet vuokrata itselleen asunnon Goutte-d'Or'in kadun varrella olevasta suuresta talosta. Mutta siinä ei ollut ainoatakaan huonetta vapaana ja heidän täytyi luopua vanhasta unelmastaan. Totta puhuen ei Gervaise ollut siitä pohjaltaan pahoillaan: häntä pelotti kovasti tulla niin läheiseksi naapuriksi Lorilleux'läisille. He etsivät siis muualta asuntoa. Coupeausta oli tärkeätä, ettei jouduttu kauvaksi rouva Fauconnier'n pesulaitoksesta, jotta Gervaise voisi yhdellä harppauksella tulla kotiin mihin aikaan päivästä tahansa. Ja lopulta he löysivätkin mieleisensä asunnon, kaksi kamaria ja keittiön Goutte-d'Or'in Uuden kadun varrelta, melkein vastapäätä pesulaitosta. Se oli pieni yksikerroksinen talo; siinä oli ainoastaan kaksi asuntoa, toinen oikealla, toinen vasemmalla eteisestä, jonne vei jyrkät portaat, kellarikerroksessa asui ajopelien vuokraaja, jolla oli avaralla pihalla pitkin kadun vartta vajoja täynnä vaunuja ja valjaita. Nuori vaimo oli ihastunut, luuli tulleensa takaisin maalle; ei tarvinnut pelätä naapurinakkoja juoruineen tässä tyynessä sopukassa, joka muistutti häntä eräästä linnotusmuurin takana olevasta Plassansin pikku kadusta; ja muun hyvän lisäksi hän voi nähdä oman ikkunansa työhuoneestaan silitysrautojensa äärestä, kun vain hiukan kurotti kaulaansa.
He muuttivat sinne huhtikuun alussa. Gervaise oli silloin raskaana kahdeksannessa kuukaudessa. Mutta hän teki työtä uupumatta; nauraen sanoi hän, että lapsi auttoi häntä työssä; hän tunsi sisällänsä sen pienten jalkojen potkivan ja antavan hänelle voimia. Hän antoi Coupeaulle hyvän lähdön, kun tämä milloin tahtoi saada häntä levähtämään säästääkseen hiukan hänen voimiaan. Vasta kovien tuskien alettua oli aika käydä makuulle. Nyt hän ei vielä joutanut, sillä kun oli tulossa yksi suu lisää ruokittavaksi, täytyi käydä ankarasti työhön käsiksi. Hän itse siivosi huoneet, ennenkuin hän auttoi miestään panemaan huonekaluja paikoilleen. Hartaasti vaali hän näitä huonekalujaan, pyyhki niitä äidillisellä hellyydellä, hänen sydämensä oli pakahtua, kun hän näki niissä pienimmänkin naarmun. Häneen koski yhtä kipeästi kuin jos hän olisi lyönyt itseään, kun hän lakaistessaan sattui niitä kolhasemaan. Varsinkin piironki oli hänestä rakas; se oli hänestä kaunis, luja ja juhlallisen näköinen. Hänen hartain mielitekonsa, josta hän ei uskaltanut puhua, oli saada kello, minkä hän asettaisi keskelle marmorilevyä. Siinä se lasikupunsa alla näyttäisi komealta. Ellei lapsi olisi ollut tulossa, olisi hän ehkä uskaltanut ostaa kellon. Eihän siinä mikä auttanut, huoaten hän lykkäsi sen tuonnemmaksi.
Aviopuolisot olivat ihastuksissaan uudesta asunnostaan. Etiennen sänky oli pienessä kamarissa, mutta vielä siinä oli tilaa toisellekin lapsen vuoteelle. Keittiö oli pienen pieni ja pilkkosen pimeä; mutta, kun piti ovea auki, näki siellä jotakuinkin hyvin; eikähän Gervaisen tarvinnutkaan tehdä ruokaa kolmellekymmenelle hengelle; kunhan hän mahtui siinä keittämään lihalientä padallaan, niin siinä oli tarpeeksi alaa. Mutta isosta kamarista heidän kelpasi ylpeillä. Aamulla heti noustuaan he vetivät valkoiset serttinkiuutimet alkoovin eteen; ja kamari oli muuttunut ruokasaliksi, jossa pöytä oli keskellä lattiaa ja kaappi ja piironki toisiaan vastapäätä. Kun uuni kulutti kivihiiliä aina viidentoista soun edestä päivässä, niin he olivat tukkineet sen; pieni rautakamiini, joka oli pantu uunin eteen kivilevylle, antoi heille lämpöä seitsemän soun edestä riittämään asti pakkasellakin. Coupeau oli koristanut seinät parhaan kykynsä mukaan ja hänen mielestään niistä tulikin kerrassaan kauniit: Peilin paikalla oli iso kuparipiirros, joka esitti jotakin Ranskan sotamarskia, marskin sauva kädessä, tepasteluttamassa ratsuaan kanuunan ja kuulakasan välissä; piirongin yläpuolelle oli perheenjäsenten valokuvat ripustettuina kahteen riviin kahden puolen vanhanaikaista, kullatusta posliinista tehtyä vihkivesiastiaa, jossa säilytettiin tulitikkuja; kaapin reunustalla seisoi Pascalin pystykuva ja sen parina Beranger'n pystykuva, toinen vakavana, toinen hymyilevänä, kahden puolen käkikelloa, jonka nakutusta he näyttivät kuuntelevan. Se oli todellakin kaunis huone.
— Arvatkaapas, paljonko me tästä maksamme? kysyi Gervaise jokaiselta, joka kävi heillä.
Ja kun heidän hyyrynsä arvioitiin liian korkealle, niin hän voitonriemuissaan ja hyvillään siitä, että niin halvalla oli saanut niin mukavan asunnon, huusi:
— Sataviisikymmentä francia, ei centimeäkään enempää!… Eikös se ole huokeaa! vai mitä!
Itse Goutte-d'Or'in Uusi katukin vaikutti suureksi osaksi heidän tyytyväisyyteensä. Siinähän se Gervaisen aika kuluikin, kun hän alituiseen hyöri edestakaisin kotinsa ja rouva Fauconnier'n pesulaitoksen välillä. Nykyään Coupeau tuli iltaisin polttamaan piippua alaoven kynnykselle. Katu, josta puuttui jalkakäytävät, ja jonka kivitys oli painunut kuopille, nousi siinä kohden. Mäen päällä, Goutte-d'Or'in kadun puolella oli synkän näköisiä, likaisia puoteja, suutareja, tynnörintekijöitä, siivoton sekatavarakauppa ja konkurssin tehneen viinikauppiaan kapakka, jonka ikkunaluukut olivat jo viikkokausia olleet suljettuina ja ilmotuspaperien peitossa. Kadun toisessa päässä, Pariisin puolella nelikerroksiset talot pimittivät taivaan. Niiden alakerrassa asui pesijättäriä vier vierekkäin yhdessä ryhmässä; ainoastaan yksi parturin ikkuna pikkukaupunkilaismalliin vihreiksi maalattuine kehyksineen ja täpö täynnä heleävärisiä pulloja loi kiiltäviksi kuuratuista vaskilautasistaan iloa ja kirkkautta tähän kolkkoon soppeen. Mutta hauskin osa katua oli keskus, missä rakennukset olivat harvemmassa ja matalampia, niin että ilmaa ja päiväpaistetta pääsi kadulle asti. Vuokra-ajurin vajat, sen vieressä oleva kivennäisvesitehdas ja vastapäätä oleva pesulaitos muodostivat laajan, vapaan ja hiljaisen alueen, missä pesijätärten heikosti kuuluvat äänet ja höyrykoneen tasainen hengitys tuntuivat vielä lisäävän seudun rauhallisuutta. Rakentamattomat tontit ja käytävät kivimuurien välillä tekivät sen maalaiskylän näköiseksi. Coupeauta huvitti katsella, miten harvalukuiset ohikulkijat loikkasivat pesulaitoksesta alituisesti juoksevien saippuaisten purojen yli, ja hän sanoi siitä johtuvan mieleensä erään maakylän, jonne eräs hänen sedistään oli vienyt hänet viiden vuoden vanhana. Gervaisen ilona oli vasemmalla hänen ikkunastaan, eräällä pihalla kasvava akaasiapuu, joka ojensi näkyviin yhden ainoan oksistaan, mutta sen niukasta vihannuudesta riitti viehätystä koko kadulle.