Ensimäisinä päivinä hän vierasti kovasti Gervaiseä. Mutta muutamissa viikoissa hän tottui häneen. Hän odotti häntä kantaakseen hänen vaatekääröjään, kohteli häntä kuin sisarta ja tullen äkkiä tuttavalliseksi leikkeli paperikuvia nimenomaan häntä varten. Eräänä aamuna kumminkin kun hän oli tullut sisälle koputtamatta ovelle, yllätti hän Gervaisen puoleksi alasti kaulaansa pesemässä; eikä hän viikkokauteen katsonut häntä silmiin, niin että hän lopulta sai tämänkin punastumaan.
Marjamehun mielestä oli Kultaparta hieman hölmö. Olihan se hyvä, ettei juonut eikä mässännyt eikä ahdistellut tyttöjä katukäytävillä, mutta miehen tuli kumminkin olla mies, taikka muuten oli parasta panna heti hame päälleen. Hän kiusotteli häntä Gervaisen kuullen syyttäen häntä, että hän iski silmää kaikille lähiseudun naisille; ja jättiläisen kokoinen Goujet puolustautui vimmatusti. Se ei estänyt molempia työmiehiä olemasta hyviä tovereita. He kävivät hakemassa toisiaan aamulla lähteäkseen yhdessä työhönsä ja joivat välistä lasin olutta ennen kotiintuloa. Ristiäispäivällisistä asti he olivat sinutelleet toisiaan, sillä se pitentää vain puhetta, jos aina pitää sanoa »te». Sillä kannalla oli heidän ystävyytensä, kun Kultaparta teki Marjamehulle uljaan palveluksen, sellaisen merkkipalveluksen, jota ei koko elämässään unohda. Se tapahtui 2 päivänä joulukuuta 1851. Levysepän päähän oli pistänyt mennä pilan päiten kapinaa katsomaan; hän antoi palttua tasavallalle, Bonapartelle ja koko hökötykselle; mutta hän ihaili ruudinsavua ja pyssynlaukaukset olivat hänestä hauskoja. Ja hän olisi aivan varmaan joutunut kiikkiin muutaman katusulun takana, ellei seppä olisi sattunut tulemaan hätään juuri parhaiksi suojellakseen häntä suurella ruumiillaan ja auttaakseen pakenemaan. Palatessaan Faubourg-Poissonnièren katua pitkin Goujet astui nopeasti vakavan näköisenä. Hän harrasti politiikkaa, oli maltillinen tasavaltalainen oikeuden ja yhteisen hyvän nimessä. Kumminkaan hän ei ollut ampunut ainoatakaan laukausta. Ja hän esitti syynsä: rahvas väsyi poimimaan porvariston hyväksi kastanjoita tulesta ja polttamaan siinä hyppysensä; helmi- ja kesäkuu olivat mainioita läksytyksiä; niinpä tästälähin esikaupungit jättäisivätkin kaupungin selviytymään yksin parhaan kykynsä mukaan. Päästyään sitten Poissonniers-kadun mäen päälle hän kääntyi ympäri katsomaan Pariisia; siellä suoritettiin yhtä kaikki surkeita asioita, rahvas voisi vielä kerran katua, että se oli ristissä käsin sitä katsellut. Mutta Coupeau nauroi, sanoi liian pöllöiksi niitä aaseja, jotka panivat nahkansa alttiiksi ainoastaan sitä varten, että edustajakamarin laiskat tyhjäntoimittajat edelleenkin saisivat viisikolmatta franciansa. Illalla Coupeaulaiset kutsuivat Goujet'n äitineen päivällisille. Jälkiruuan aikana Marjamehu ja Kultaparta suutelivat kumpikin toisiaan molemmille poskille. Nyt oli ystävyydenliitto solmittu koko elinijäksi.
Kolme vuotta kului molempain perheiden elämä eteisen kummallakin puolen ilman mitään merkkitapausta. Gervaise oli kasvattanut pikku tytärtään menettämättä enempää kuin korkeintaan kaksi työpäivää viikossa. Hänestä oli tullut taitava hienojen vaatteiden pesijätär, ja hän ansaitsi aina kolmeen franciin päivässä. Myöskin oli hän pannut Etiennen, joka oli kahdeksannella vuodella, Chartres-kadun varrella olevaan pienten lasten kouluun, jonne hän maksoi viisi francia kuussa. Huolimatta lasten elatuskustannuksista panivat heidän vanhempansa kaksin, kolminkymmenin francin joka kuussa säästökassaan. Kun heidän säästönsä nousivat kuuteensataan franciin, ei nuori vaimo enää saanut nukutuksi kunnianhimoisen unelman vaivaamana: hän tahtoi perustaa oman liikkeen, vuokrata pienen puodin, pitää vuorostaan toisia naisia työssään. Hän oli kaikki laskenut valmiiksi. Jos työ sujuisi, voisi heillä kahdenkymmenen vuoden päästä olla sievoinen pääoma, jonka koroilla he eläisivät jossakin maalla. Kumminkaan hän ei uskaltanut siihen ryhtyä. Hän sanoi etsivänsä puotia saadakseen miettimisaikaa. Rahoilla ei ollut mitään hätää säästökassassa; päinvastoin ne siellä sikisivät. Kolmeen vuoteen hän ei ollut tyydyttänyt kuin yhden ainoan mielitekonsa, hän oli ostanut itselleen kellon, tumman-sinipunervasta palissanderipuusta tehdyn, kierteisillä patsailla varustetun pendelikellon, jonka heiluri oli kullatusta vaskesta; ja siitä oli maksettava yhden vuoden kuluessa kaksikymmentä souta joka maanantai. Hän suuttui kun Coupeau aikoi ruveta sitä vetämään; hän itse yksin nosti sen lasikupua, pyyhki sen patsaita sellaisella hartaudella, ikäänkuin hänen piironkinsa marmorilevy olisi muuttunut alttariksi. Lasikuvun alla kellon takana hän piti piilossa säästökassan vastakirjaa. Ja usein, kun hän uneksi puodistaan, hän unohtui kellotaulun eteen jääden tuijottamaan viisareihin, ikäänkuin hän olisi odottanut jotakin erikoista juhlallista hetkeä tehdäkseen päätöksensä.
Coupeaulaiset menivät melkein joka sunnuntai kävelylle Goujet'laisten kanssa. Ne olivat hauskoja huviretkiä, syötiin paistettua kalaa Saint-Ouenissa tai kaniinia Vincennes'issä aivan vaatimattomasti jonkin pikku ravintolan puutarhassa. Miehet joivat vain janoonsa ja palasivat käsi kädessä naisten kanssa pää ihan selvänä. Illalla ennen maata menoa tehtiin tilit ja jaettiin menot tasan; eikä joku sou sinne tai tänne koskaan synnyttänyt riitaa. Lorilleux'läiset kadehtivat Goujet'laisia. Heistä oli kummallista yhtä kaikki, että Marjamehu ja Nilkuttaja yhä olivat yksissä vierasten ihmisten kanssa, kun heillä kerran oli sukulaisiakin. Mutta vieläkös mitä! he eivät välittäneet sukulaisistaan tämän taivaallista! Niin pian kuin he olivat saaneet säästöön neljä souta, he eivät enää tahtoneet nahkaansa mahtua. Rouva Lorilleux'tä harmitti kovasti nähdessään veljensä vieraantuvan hänestä ja hän alkoi uudestaan syytää herjauksia Gervaiseä vastaan. Rouva Lerat sitä vastoin piti nuoren vaimon puolta kertoen hänestä ihmeteltäviä seikkoja, miten häntä oli koeteltu vietellä iltamyöhällä bulevardilla, mutta kuinka hän sankarillisesti oli suoriutunut hävyttömistä tungettelijoista sivaltamalla heille pari korvapuustia. Muori Coupeau puolestaan koetti sovittaa kaikkia keskenään ja pysytelläitä kaikkien lastensa suosiossa; hänen näkönsä heikkeni heikkenemistään, eikä hänellä ollut enää muuta toimeentulon mahdollisuuttakaan: hän oli tyytyväinen, kun sai sata souta milloin miltäkin lapsistaan.
Juuri sinä päivänä, jolloin Nana täytti kolme vuotta, tapasi Coupeau illalla työstään palatessaan Gervaisen hyvin kiihtyneenä. Hän kieltäytyi puhumasta, häntä ei mikään vaivannut, sanoi hän. Mutta kun hän kattoi pöydän aivan hullusti, jääden lautaset kädessä seisomaan syviin mietteisiin vaipuneena, tahtoi hänen miehensä kivenkovaan tietää, mitä oli tapahtunut.
— No niin, tunnusti hän lopulta, sen pienen rihkamakauppiaan puoti Goutte-d'Or'in kadun varrella on vuokrattavana. Minä näin sen tunti sitten käydessäni sieltä lankaa ostamassa. Sehän minut pani miettimään.
Se oli hyvin siisti puoti juuri siinä isossa talossa, johon he ennen muinoin toivoivat pääsevänsä asumaan. Siinä oli puoti, sen perällä varastohuone ynnä kaksi muuta huonetta, oikealla ja vasemmalla; siis juuri mitä he tarvitsivat. Huoneet olivat tosin pienenpuoleisia, mutta hyvin sijoitetut. Vaan se oli hänestä liian kallis: isäntä puhui viidestäsadasta francista.
— Sinä olet siis käynyt katsomassa ja kysynyt hintaa, sanoi Coupeau.
— Niin, ilman vain aikojani! vastasi hän koettaen näyttää välinpitämättömältä. Saahan sitä ilmotuksen mukaan käydä katsomassa vaikka mitä huoneustoa, eihän se sido mihinkään… Mutta tämä on aivan liian kallis. Sitä paitsi olisi ehkä tyhmää perustaa oma liike.
Kumminkin hän päivällisen jälkeen alkoi taas puhua rihkamakauppiaan puodista. Hän piirusti huoneuston sanomalehden reunaan. Ja vähitellen hän innostui mittaamaan nurkkia ja järjestämään huoneita, ikäänkuin hänen olisi jo huomispäivänä ollut muutettava sinne tavaroineen. Silloin Coupeau yllytti häntä vuokraamaan, kun näki miten kovasti hänen sitä teki mieli; aivan varmasti hän ei löytäisi mitään kunnollista alle viidensadan francin, ehkäpä siitä saisi vielä vähäisen tingityksikin. Ainoa ikävä seikka oli joutua asumaan samassa talossa Lorilleux'läisten kanssa, joita Gervaise ei voinut sietää. Mutta tämä siitä suuttui, hän ei muka vihannut ketään; vieläpä hän innoissaan rupesi puolustamaan Lorilleux'läisiä; eivät he olleet pohjaltaan häijyjä, kyllä heidän kanssansa tulisi toimeen. Ja kun he olivat käyneet levolle, niin Coupeau jo nukkui, kun Gervaise vielä jatkoi huoneiden järjestelemistä, vaikka hän ei vielä ollutkaan lopullisesti myöntynyt niitä vuokraamaan.