Kolme vuotta kului. Suututtiin ja sovittiin vielä monta kertaa. Gervaise antoi palttua Lorilleux'läisille, Bochelaisille ja kaikille, jotka eivät olleet samaa mieltä hänen kanssaan. Jos he eivät olleet tyytyväisiä, niin hänestä nähden saivat olla olematta. Hän ansaitsi mitä tahtoi, se oli pääasia. Naapuristossa oli alettu pitää häntä suuressa arvossa, sillä, sanoi mitä tahansa, ei niitä vain niinkään ollut summittain sellaisia, joitten kanssa oli niin hyvä olla tekemisissä, jotka maksoivat käteisellä, eivät tinkineet eivätkä puolestaan toisille tavarataan tyrkyttäneet. Hän otti leipänsä rouva Coudeloup'lta Poissonniers-kadulta, lihaa isolta Charlesilta, Polonceau-kadun teurastajalta, muut ruokatavarat Lehongrelta, Goutte-d'Or'in kadulta, melkein vastapäätä omaa puotiaan. François, lähimmässä kulmassa oleva viinikauppias, toi hänelle viinin kotiin korittain, viisikymmentä litraa kerrallaan. Hänen naapurinsa Vigouroux, jonka vaimolla mahtoi olla vyötärykset mustelmilla, niin häntä miehet nipistelivät, möi hänelle hiiliä kaasuyhtiön hintoihin. Ja sen sai huoleti sanoa, että nämä hankkijat palvelivat häntä tunnollisesti, sillä he tiesivät hyvin siitä olevan pelkkää hyötyä, että hänen kanssaan pysyi hyvissä väleissä. Ja kun hän kävi ulkona lähitienoilla, kengät läntässä ja paljain päin, tervehdittiin häntä joka puolelta; hän liikkui siellä kuin kotonaan, läheiset kadut olivat kuin luonnostaan hänen asuntoonsa kuuluvaa aluskuntaa, joka siihen suorastaan liittyi avoimen katuoven kautta. Nykyään saattoi sattua, että joku työ häneltä viivästyi, milloin häntä huvitti jäädä puhelemaan näiden tuttavainsa kanssa. Niinä päivinä, jolloin hän ei itse joutanut ruokaa laittamaan, hän kävi hakemassa valmiita annoksia talon toisessa päässä olevasta ruokapaikasta, rupatteli isännän kanssa avarassa, isoikkunaisessa salissa, jonne pölystä likaisten ruutujen läpi kuumotti hämärä päivänvalo sen takana olevalta pihalta. Taikka pysähtyi juttelemaan, kädet täynnä lautasia ja vateja, jonkin alakerran ikkunan eteen, josta näkyi rajasuutarin huoneensisusta, sänky levällään, lattia töryn ja pi'en vallassa, ja kaksi kätkyttä epätasaisesti nytkyttämässä. Mutta se naapuri, jota hän enimmin kunnioitti, oli kumminkin vastapäätä asuva kelloseppä, se pitkätakkinen, siistin näköinen herra, joka yhtä mittaa naposteli kelloja pienen pienillä työaseillaan; ja usein meni Gervaise kadun poikki häntä tervehtimään, nauraen hyvästä mielestä katsellessaan, miten tässä puodissa, joka ei ollut kaappia leveämpi, käkikellojen heilurit pitivät iloista kiirettä, naksuttaen sekaisin, kaikki yht'aikaa.

VI.

Eräänä syksyisenä päivänä Gervaise illan suussa palasi viemästä liinavaatteita eräälle rouvalle Portes-Blanches-kadulle ja oli tulossa Poissonniers-kadun alapäässä, kun aurinko meni mailleen. Aamulla oli satanut, ilma oli hyvin leuto, kosteasta katukivityksestä nousi lämmin löyhkä; ison korinsa vaivaamana pesijätär raskaasti hengittäen, ruumis rauenneena, astui verkalleen vastamäkeä, tuntien jotakin epämääräistä, aistillista halua, jota väsymys vielä kiihotti. Hänen olisi tehnyt mielensä jotakin makeaa syötävää. Silloin hän nostaessaan silmänsä huomasi Marcadet-kadun nimilevyn, ja äkkiä pisti hänen päähänsä mennä katsomaan Goujeta hänen pajaansa. Monasti tämä oli pyytänyt häntä poikkeamaan sinne, jos häntä milloin huvittaisi katsella, miten rautaa muokattiin. Muitten työmiesten kuullen hän aikoi kysyä Etienneä. joten näyttäisi siltä kuin hän olisi tullut yksistään poikansa tähden.

Naulatehtaan piti olla siellä päin, tässä päässä Marcadet-katua, hän ei tiennyt tarkalleen missä; varsinkin kun numerot monasti puuttuivat taloista ja niiden välillä oli rakentamattomia tontteja. Se oli katu, jolla hän ei olisi asunut, vaikka olisi saanut kaiken maailman rikkaudet, leveä, likainen katu, mustana läheisten tehtaiden levittämästä kivihiilen pölystä, kivitys isoilla kuopilla, ja syvät pyöränraiteet täynnä mätänevää vettä. Molemmin puolin oli jono isoja, lasiseinäisiä työpajoja, harmaita rakennuksia, jotka paljaine tiilineen ja puuosineen näyttivät ikäänkuin keskentekoisilta, torjuvilta muurausainesten röykkiöiltä, ja niiden ammottavissa väliköissä joitakin pahanpäiväisiä kapakoita ja viheliäisiä ruokapaikkoja. Hän muisti vain, että tehdas oli lähellä lumppu- ja rautaromupuotia, jonkinlaista maaperässä olevaa törkysäiliötä, jossa sen mukaan kuin Goujet kertoi, oli hylkytavaraa satojen tuhansien francien arvosta. Ja hän koetti osata oikeaan keskellä tehdasten ryskettä ja tohinaa; kapeat, katoilta kohoavat torvet tupruttivat kiivaasti höyrypilviä; sirkkelisahasta kuului säännöllisiä vinkaisuja, ikäänkuin olisi äkkiä reväisty serttinkikangasta; maa tärisi nappitehtaiden koneiden jytinästä ja surinasta. Kun hän siinä katsoi Montmartrelle päin epätietoisena, mennäkkö vielä etemmäksi, niin tuulenpuuska painoi nokea korkeasta savutorvesta vasten katua; hän pani silmät kiinni ja oli läkähtyä sen katkuun; samassa hän kuuli tahdikasta vasarainpauketta. Hän oli tietämättänsä tullut juuri tehtaan kohdalle, jonka hän tunsi vieressä olevasta lumppukaupasta.

Kumminkin hän vielä epäröi, sillä hän ei tiennyt, mistä oli mentävä sisälle. Lankkuaidassa olevasta aukosta vei tie korkeiden törkykasojen lomitse, ikäänkuin siinä olisi rakennuksia purettu. Liejuinen vesilätäkkö oli tiellä ja sen yli oli asetettu pari lautaa. Viimein hän uskalsi astua laudoille, kääntyi vasemmalle ja joutui keskelle omituista metsää, jonka muodosti joukko vanhoja käsikärryjä, aisat pystyssä, ja luhistuneita vajoja, joista ainoastaan nurkkapylväät ja orret törröttivät pystyssä. Illan pimetessä loisti perältä punainen tuli. Vasaroiden pauke oli lakannut. Hän eteni varovasti, astuen valonhohdetta kohden, kun joku työmies kulki hänen ohitsensa, kasvot noesta mustana, leuvassa takkuinen pukin parta, vilkaisten häneen haljakoilla silmillään.

— Voitteko sanoa minulle, onko täällä työssä eräs poika nimeltä
Etienne, kysyi hän. Se on minun poikani.

— Etienne, Etienne, toisti työmies käheällä äänellä, huojutellen ruumistaan, Etienne, ei, en tunne.

Hänen avonaisesta suustaan lähti väkevä alkoholin katku kuin vanhasta viinatynnöristä, josta tappi on avattu. Ja kun hän kohdatessaan naisen tässä hämärässä sopessa alkoi käydä tungettelevaksi, niin Gervaise peräytyi sopertaen:

— Täällä kai kumminkin herra Goujet on työssä?

— Vai Goujet, sanoi työmies, kyllä tunnen Goujet'n!… Jos tahdotte
Goujeta tavata, niin menkää perälle.