Ja kääntyen ympäri hän huusi äänellä, joka särisi kuin haljennut vaski:
— Kultaparta hoi! Täällä muudan nainen kysyy sinua.
Mutta vasarain paukkeelta hänen huutonsa jäi kuulumatta. Gervaise meni perälle. Hän tuli eräälle ovelle, kurkisti siitä sisälle. Se oli iso suoja, josta hän aluksi ei erottanut mitään. Paja oli kuin kuollut; ainoastaan yhdestä nurkasta kiilui valopilkku kalpeana kuin tähti, jotenka pimeys näytti vielä pohjattomammalta, isoja varjoja häilyi. Mustia möhkäleitä, suunnattomasti suurenneita miesten hahmoja liikkui tulen editse peittäen tämän viimeisenkin valopilkun. Gervaise ei uskaltanut astua sisälle, vaan sanoi ovelta puoliääneen:
— Herra Goujet, herra Goujet…
Äkkiä kaikki valkeni. Palkeen puhalluksesta oli valkoinen liekki leimahtanut ilmoille. Tuli näkyviin pajan lautaseinät, joiden reikiä oli tukittu saviruukilla ja nurkkia tuettu tiilimuureilla. Koko paja oli lentelevästä hiilen pölystä harmahtavan noen peitossa. Hämähäkin verkkoja riippui orsista, kuin kuivamaan ripustettuja riepuja, vuosien kuluessa kertyneen paksun lian peitossa. Pitkin seiniä oli hyllyillä, nauloihin ripustettuina tai pimeisiin nurkkiin heitettyinä, hujan hajan vanhaa rautaromua, pilalle kuluneita, taittuneita ja vääntyneitä työkaluja, särmikkäitä ja kovia. Ja valkoinen liekki nousi yhä häikäisevänä valaisten kirkkaasti kuin aurinko kovaksi tallatun maan ja heijastui pölkkyynsä upotetun neljän alasimen kiillotetusta pinnasta kullalle välähtelevällä hopean hohteella.
Silloin Gervaise tunsi ahjon ääressä seisovan Goujet'n hänen kauniista keltaisesta parrastaan. Etienne painoi paljetta. Oli siellä kaksi muutakin työmiestä, mutta Gervaise ei nähnyt kuin Goujet'n, astui lähemmäksi ja jäi seisomaan hänen eteensä.
— Kas! rouva Gervaise! huudahti tämä iloisen näköisenä; sepä oli hauska yllätys!
Mutta kun hänen toverinsa katsoivat vähän pitkään, niin hän koetti parantaa puhettaan työntäen Etienneä äitiään kohden:
— Tulette katsomaan poikaa… Hän on kiltti, alkaa jo tottua työhön.
— Niin, sanoi Gervaise, mutta eipä tänne ole mukava päästä… Luulin jo joutuneeni ihan maailman ääreen…