— Ah, sinäkö se olet, rakkaani! Sinäpä olet tehnyt oivan keksinnön!
Mutta Jacques vaiensi hänet nopeasti.
— Hiljaa, hiljaa!
Silloin alensi hän ääntään, luullen portinvartijattaren olevan Jacquesin kintereillä. Ei, hänellä oli ollut se onni, että juuri kun hän aikoi soittaa, avattiin portti eräälle rouvalle ja hänen tyttärelleen, jotka luultavasti olivat olleet Dauvergnen luona, ja hän oli voinut tulla ylös ilman että kenelläkään oli aavistustakaan siitä. Mutta ulkona rappusten välipaikalla oli hän aivan äsken avoimesta ovesta nähnyt sanomalehtien myyjättären pesevän pientä pyykkiä pesuastiassa.
— Olkaamme ääneti! Puhu hiljaa.
Séverine vastasi siihen sulkemalla hänet intohimoisesti syliinsä ja peittämällä hänen kasvonsa äänettömillä suudelmilla. Tämä salaperäinen leikki ja se, että saatiin vain hyvin hiljaa kuiskailla, huvitti häntä.
— Niin, niin, saatpa nähdä, ett'ei meistä kuulla enempää, kuin jos olisimme kaksi pientä rottaa.
Hän asetti kaikkea mahdollista varovaisuutta noudattaen pöydälle kaksi lautasta, kaksi lasia ja kaksi veistä ja hänen teki kovasti mielensä nauraa, niin että seinät soi.
Hän huvitti Jacquesia suuresti ja tämä sanoi puoliääneen:
— Minä luulin sinun olevan nälissäsi.