Tähän saakka olivat Jacques ja Pecqueux antaneet hänen lörpötellä, pistämättä sanaakaan väliin. Viimemainittu arveli aivan yksinkertaisesti, että Philomène oli hirveän suulas, koskaan ei hän hänen seurassaan vaivannut itseään noin paljon keskustelulla. Hän ei voinut kääntää silmiään pois hänestä ja tuli vähitellen ärtyisäksi ja mustasukkaiseksi, kuinka Philomène maikaili hänen esimiehelleen.
— Niin, vastasi veturinkuljettaja aivan tyynen näköisenä. Minutkin on kutsuttu.
Philomène siirtyi lähemmäksi, onnellisena siitä, että sai kyynärpäällään hipaista häntä.
— Minäkin olen todistajana… Ah, herra Jacques, kun minulta kysyttiin teistä, sillä ymmärrättehän, että tahdottiin tietää oikea totuus teidän suhteestanne häneen, tuohon ihmisparkaan, niin, kun minua kuulusteltiin, sanoin minä tuomarille: "Jacques jumaloi häntä ja siis on aivan mahdotonta, että hän on tehnyt hänelle mitään pahaa!". Olinhan nähnyt teidät yhdessä ja minähän olin sangen sopiva puhumaan siitä.
— Ah, vastasi Jacques ja teki välinpitämättömyyttä ilmaisevan liikkeen. Minä en ollut levoton ja saatoin tunti tunnilta ilmoittaa, kuinka olin viettänyt aikani… Kun yhtiö on pysyttänyt minut toimessani, on se kaiketi tapahtunut siksi, ett'ei minua vastaan ollut pienintäkään muistutusta.
Syntyi äänettömyys ja kaikki kolme joivat hiljaa.
— Onpa se vaan jotakin hirvittävää, jatkoi Philomène. Sellainen villipeto tuo Cabuche. Hänhän oli aivan veressä, kun hänet vangittiin. Kylläpä se on hassua, kun mies ottaa naisen hengiltä sen vuoksi, että haluaa häntä omaksensa, ikäänkuin näin tapahtuisi paremmin silloin, kun ei naista enään olisi olemassa!… Ja mitä en koskaan eläissäni voi unhoittaa, on nähkääs se, kun herra Cauche alhaalla asemalaiturilla vangitsi Roubaudin. Minä olin siellä silloin. Kuten tiedätte, oli kulunut ainoastaan viikko siitä kun Roubaud, vaimonsa hautajaisten jälkeisenä päivänä, aivan tyynesti oli mennyt virantoimitukseensa. Herra Cauche löi häntä silloin olkapäähän ja sanoi, että hänellä oli määräys viedä hänet vankilaan. Ajatelkaapa sitä. He, jotka eivät koskaan voineet olla erossa toisistaan, ja jotka pelasivat keskenänsä korttia kaiket yöt. Mutta ken on poliisi, hänen täytyy, jos niiksi on, viedä isänsä ja äitinsäkin giljotiinin luo, koska se on hänen ammattinsa. Eikä Cauche välitä sellaisesta ja sitten olen nähnyt hänen pelaavan korttia Cafe du Commersessä, enempää välittämättä hyvästä ystävästään, kuin jos hän olisi ollut suurturkki.
Pecqueux puri hampaansa yhteen ja iski nyrkkinsä pöytään.
— Lempo soikoon! Olisinpa minä ollut tuon Roubaud kurjimuksen sijassa!… Te olette suhteissa hänen vaimoonsa ja toinen ottaa hänet hengiltä. Ja sitten pistävät he hänet putkaan… Se on niin, että voi harmista haljeta…
— Mutta, sinä suuri nauta, kirkui Philomène, sehän on siksi, että hänen syytetään ottaneen tuon toisen vapauttamaan hänet hänen vaimostaan, niin, kuten sanotaan, rahojen takia! Cabuchelta lienee saatu pois presidentti Grandmorinin kello. Muistattehan, se oli hän, joka murhattiin vaunussa puolentoista vuotta takaperin. Siispä asetettiin tämä murha yhteyteen tuon vanhan kanssa ja siitä on sukeutunut koko juttu. Minä en voi sitä selittää, mutta sanomalehdessä oli pari paistaa koko asiasta.