IV.
Kokous oli päätetty pitää "Ilossa" leski Desirin luona seuraavana torstaina kello 2 päivällä. Leski oli hyvin kuohuksissaan niistä hävyttömyyksistä, joita tehtiin hänen lapsilleen — kivihiilenkaivajille, ja hän pursui vihaa etenkin siitä saakka, kun hänen kapakkansa alkoi käydä yhä tyhjemmäksi. Ei vielä milloinkaan oltu juotu niin vähän kuin tämän lakon aikana. Juopot sulkeutuivat kotiinsa, jotteivät häiritsisi yleistä päätöstä. Montsou'ssa, missä tavallisesti kihisi väkeä, oli nyt kuollutta ja tyhjää. Olut ei enää virrannut kapakkojen kynnyksien yli, vaan kaikki ojat olivat kuivillaan. Kaikissa kapakoissa näkyi ainoastaan tarjoilijain kalpeat kasvot heidän turhaan odottaessa vieraita. Ainoastaan Saint-Eloi'ssa, missä kaivosvoudit söivät, täytettiin joskus tuoppeja. Vulkanissakin oli hiljaista ja sen naiset istuivat toimettomina halullisten puutteesta, vaikkakin he olivat valmiit laskemaan hintansa kymmenestä viiteen sou'hun vaikeitten aikojen tähden.
— Piru vieköön! huusi leski Desir. — Santarmit ovat syynä kaikkeen!
Hänen mielestään olivat kaikki päälliköt ja isännät santarmeja ja hän kutsui tällä nimellä kaikkia kansan vihollisia. Hän suostui mielihyvällä Etiennen ehdotukseen. Koko hänen talonsa oli kivihiilenkaivajain palveluksessa ja hän oli valmis itse lähettämään kutsukirjeitä, jos laki sen vaatii.
Seuraavana päivänä toi Etienne hänelle koko pinkan kirjeitä allekirjoitettavaksi. Kutsukirjeet lähetettiin sitten kaikkien kaivoksien edustajille ja työmiehille, joihin voitiin luottaa. Kokouksen tarkoituksena mainittiin olevan kysymyksen lakon jatkamisesta, mutta todellisuudessa odotettiin Pluchart'ia, jonka piti puheellaan vaikuttaa, että työmiehet liittyisivät Internationaleen.
Tuorstai-aamulla oli Etienne hyvin levoton, sillä hänen entinen työmestarinsa ei saapunut, vaikka oli sähkösanomassaan luvannut tulla keskiviikko-illalla. Mitä se merkitsi? Hän pelkäsi pahoin, ettei hän ehtisi puhua hänen kanssaan ennen kokousta. Jo kello yhdeksän lähti hän Montsou'hun toivossa, että Pluchart mahdollisesti oli mennyt suoraan sinne poikkeamatta Voreux'hon.
— Ei, minä en ole nähnyt teidän ystäväänne, sanoi rouva Desir,— mutta minulla on kaikki valmista.
Hän vei hänet tanssisaliin, joka oli koristettu kuten ennenkin paperikukilla ja kiehkuroilla. Vain soittolavan tilalla oli pöytä ja kolme tuolia nurkassa ja salissa rivittäin seisoi penkkejä.
— Oivallista, sanoi Etienne.
— Ja tietäkää, että täällä voitte olla kuin kotona. Huutakaa niin paljon kuin tahdotte. Jos santarmit tulevat, niin eivät ne pääse taloon muutoin kuin ruumiini yli.