— Kenties hän ei tahdokaan tappaa ketään… Koetamme sopia, lupaan sen sinulle, sisko kulta. Kas niin hyvästi! Nyt lähden.
Samassa he kuulivat askelia käytävän perältä ja säpsähtivät kumpikin. Denise työnsi veljeään lähemmälle seinää pimeään nurkkaan. Hetken aikaan he eivät kuulleet muuta kuin vieressään palavan kaasuliekin sihinän. Sitten askeleet lähestyivät, ja Denise näki isä Jouven, joka lähestyi jäykkänä kuin aina. Oliko hän täällä sattumalta, vai olisiko joku paljastanut heidät hänelle? Denise pelästyi niin silmittömästi, että meni aivan sekaisin, ja työntäen Jeanin pimeästä ulos hän lähti juoksemaan ajaen poikaa edellään ja sopertaen:
— Mene pois! mene pois!
He juoksivat minkä jaksoivat. Isä Jouve seurasi heidän kintereillään juosten raskaasti läähättäen. He joutuivat uudelleen lähettämöön ja tulivat portaille, jotka johtivat Michodièrenkadulle.
— Mene pois! toisti Denise, — mene pois!… Jos voin, niin lähetän sinulle viisitoista frangia.
Jean meni pois pää pyörällä. Kun järjestyksenvalvoja saapui hengästyneenä, hän näki vain vilahdukselta pojan valkean paidan ja liehuvat kullanväriset kiharat, jotka katosivat kadun kulmasta. Isä Jouve jäi hetkeksi seisomaan tointuakseen ja ryhdistäytyäkseen. Hänellä oli uusi valkea solmio, jonka hän oli ostanut valkotavaraosastolta ja jonka solmu hohti kuin lumi.
— Siistiä käytöstä todellakin, neiti, hän sanoi vapisevin huulin. — Siistiä, sangen siistiä… Toivotte kenties, että minä hyväksyn sellaisen käytöksen kuin te pohjakerroksessa… Siistiä tosiaankin…
Denise nousi portaita isä Jouven seuratessa häntä yhä samaa virttä veisaten. Denise ei saanut sanaakaan sanotuksi puolustuksekseen. Hän katui, että oli lähtenyt juoksemaan. Olisihan hän voinut selittää asian ja näyttää veljensä. Nyt he saivat taas aihetta epäillä hänen käytöstään, eikä kukaan uskoisi häntä, vaikka hän kuinka vakuuttaisi. Vielä kerran hän unohti Robineaun ja meni takaisin osastolleen.
Jouve meni viipymättä johtokunnan kokoushuoneeseen ilmoittamaan asiasta. Mutta palveluspoika sanoi Mouret'n parhaillaan olevan herra Bourdonclen ja herra Robineaun kanssa tärkeässä neuvottelussa. Sitä oli kestänyt neljännestunnin. Ovi oli auki, ja Jouve kuuli Mouret'n iloisesti kysyvän Robineaulta, oliko hän lomaansa tyytyväinen. Ei ollut lainkaan puhetta erosta, päinvastoin keskusteltiin muutamista osastolla tehtävistä muutoksista.
— Haluatteko jotain, herra Jouve? huusi Mouret. — Käykää sisään!