Mutta Jouve totellen vaistoaan kääntyi Bourdonclen puoleen, joka tuli huoneesta, ja kertoi hänelle kaiken. Kävellen vierekkäin he kulkivat hiljaa pitkin huiviosastoa, toinen kumarassa kuiskaten toisen korvaan, toinen kuunnellen kasvot aivan liikkumattomina. Ei värähdyskään niissä paljastanut kertomuksen tekemää vaikutusta.
— Hyvä on, hän sanoi lopulta.
He olivat saapuneet valmiiden vaatteiden osastolle ja menivät sisään. Aurélie rouva torui parhaillaan Deniseä. Mistä hän taas tuli, ei kai hän nyt uskaltanut väittää olleensa työhuoneessa? Hänen alituisia katoamisiaan ei todella enää voinut antaa anteeksi.
— Rouva Aurélie, sanoi Bourdoncle.
Hän oli päättänyt itse ryhtyä kurinpalautukseen Mouret'lta kysymättä, sillä hän arveli tämän liian heikoksi. Johtajatar meni hänen luokseen, ja kuiske alkoi uudestaan. Koko osasto odotti aavistaen pahaa. Lopulta Aurélie rouva kääntyi julistaen mahtavasti:
— Neiti Baudu…
Ja hänen majesteettisilla kasvoillaan oli kaikkivaltiuden järkähtämätön liikkumattomuus, kun hän jatkoi:
— Käykää kassaan! Nuo hirveät sanat kaikuivat oudosti asiakkaista tyhjässä osastossa. Denise seisoi huokaustakaan päästämättä suorana ja kalpeana. Sitten hän kysyi katkonaisin sanoin:
— Kassaanko? Minunko… Miksi? Mitä olen tehnyt?
Bourdoncle vastasi säälimättömän kovasti, että neiti Baudu tiesi kyllä itse sen ja että hänen oli parempi olla pyytämättä selitystä. Sitten hän alkoi puhua solmioista ja sanoi, että olisi todella kaunista, jos kaikki neidit kävisivät alakerroksessa tapaamassa nuoria miehiä.