Illalla makuuhuoneessa, kun rouva Baudu tiedusteli mieheltään keskustelun tulosta, tämä oli jo piintynyt päätöksessään käydä sota loppuun asti. Hän kiitti innokkaasti Colombania. Kelpo poika, vakiintunut ja järkevä, hyvissä periaatteissa kasvatettu! Ei häntä ainakaan haluttanut ilveillä ostajattarien kanssa niinkuin Aarreaitan keikareilla oli tapana. Sukuunsa hän oli. Pelkkää kuntoa ja rehellisyyttä. Eivät ne sellaiset miehet kaupassaan menetelleet niinkuin pörssimiehet.
— Vai niin. Ja milloin häät? kysyi rouva Baudu.
— Myöhemmin. Sitten kun minä voin pitää lupaukseni.
Rouva Baudu ei hievahtanutkaan, sanoi vain:
— Tyttäremme kuolee sitä ennen.
Baudu koetti hillitä itseään, vaikka viha kuohahti hänessä. Itsehän hän kuoli, jos häntä noin ahdistettiin. Ei se hänen syynsä ollut. Rakastihan hän tytärtään, olisi vuodattanut verensäkin lapsensa edestä. Mutta hänen vallassaan ei ollut parantaa kauppaa, kun ei kauppa ottanut parantuakseen. Genevièvenkin täytyi malttaa mieltään, kunnes varastontarkastus tuottaisi parempia tuloksia. Eihän, hitto vieköön, kukaan varastanut häneltä Colombania. Täällä hän pysyi.
— Uskomatonta! hän toisti. — Niin hyvin kasvatettu tyttö.
Rouva Baudu ei sanonut mitään. Kyllä kai hän arvasi, että Genevièvellä oli kärsimistä mustasukkaisuudessaan, mutta hän ei uskaltanut puhua siitä miehelleen. Jonkinlainen naisellinen kainous oli aina estänyt häntä uskomasta miehelleen eräitä sydämen herkimpiä alueita koskevia asioita. Kun Baudu ei saanut vaimoltaan vastausta, hän käänsi vihansa kadun toisella puolella paisuvaa taloa vastaan puiden nyrkkiä työmiehille, jotka kiinnittivät sinä yönä rautakiskoja lujasti vasaralla takoen.
Denise aikoi palata Naisten Aarreaitan palvelukseen, sillä hän oli ymmärtänyt, että Robineau, jonka täytyi vähentää henkilökuntaansa, ei tiennyt kuinka päästä hänestä eroon. Pysyäkseen vielä vähän aikaa pystyssä nuoren pariskunnan täytyi itse tehdä kaikki työt. Gaujean, joka ei tahtonut luopua kostostaan, jatkoi tosin luotonantoa, lupasipa lainata heille rahaakin, mutta he olivat säikähtäneet ja koettivat parantaa asiaansa noudattamalla tarkkuutta ja järjestystä. Jo pari viikkoa Denise oli huomannut heidän epäröivän, ja vihdoin hän päätti itse tarttua asiaan ilmoittamalla, että hänellä oli paikka muualla. Se tuntui kaikista helpotukselta. Rouva Robineau suuteli liikuttuneena Deniseä vannoen muistavansa hänet aina. Sitten kun Denise vastaten isäntäväkensä kysymykseen ilmoitti palaavansa Naisten Aarreaitan palvelukseen, Robineau kalpeni ja huudahti:
— Oikeassa olette!