Henriette osoitti suurta hämmästystä.
— Herra Mouret laskee leikkiä. Siitä tulee mainio päällystakki.
Hän näytti aivan rauhalliselta ja hymyilevältä. Epäilemättä hän oli hautonut silmiään, sillä ne eivät olleet vähääkään tulehtuneet. Vaikka koko hänen olemustaan vielä poltti ja kouristi, hän osasi kätkeä tuskansa maailman tapoihin tottuneen naisen hilpeän kohteliaisuuden naamioon. Tavallisella leikkisyydellään hän tarjosi Vallagnoscille voileivän. Paroni yksin, joka tunsi hänet hyvin, huomasi hänen huuliensa värähtelyn ja hänen silmiensä pohjalla palavan synkän hohteen. Hän arvasi kaiken.
— Hyvä Jumala, sanoi rouva de Boves suostuen hänkin ottamaan voileivän, — jokaisella on oma makunsa. Tunnen naisia, jotka eivät ostaisi nauhanpätkääkään muualta kuin Louvresta. Toisille Bon Marché on ainoa paikka. Se kai riippuu jokaisen luonteesta.
— Bon Marché, sanoi rouva Marty, — on makusuunnassaan hiukan maalainen. Ja Louvressa on liiaksi tungosta.
Naiset olivat nyt saaneet mieliaineestaan kiinni. Mouret'n täytyi lausua mielipiteensä tavarataloista. Hän asettui taas heidän piirinsä keskelle ja arvosteli ollen noudattavinaan kohtuutta. Bon Marché oli kyllä hyvä talo, kaikin puolin vankka ja luotettava. Louvrella taas oli hienompi ostajakanta.
— Mutta Naisten Aarreaitta kai kumminkin on teistä paras? kysyi paroni hymyillen.
— On, Mouret vastasi muitta mutkitta. — Siellä rakastettiin asiakkaita.
Kaikki läsnäolevat naiset liittyivät heti häneen. Se oli totta. Aarreaitassa oli aina niin lämmin kuin rakastetun luona. Joka kohdasta lähti hivelevää hyväilyä, jota eivät kunniallisimmatkaan jaksaneet vastustaa. Siitähän juuri talon ääretön menestys johtuikin.
— Mieleeni muistuu, sanoi Henriette, joka koetti puhella vapaasti, — tuo suosikkini, tiedättehän, neiti de Fontenailles. Mitä hänestä on tullut?