Hän kääntyi rouva Martyn puoleen jatkaen:
— Hän on markiisitar, hyvä ystävä, köyhä tyttö parka, jolla ei ollut millä elää.
— Hänkö, sanoi Mouret, — hän ansaitsee kolme frangia päivässä mallitilkkutoimistossa, ja luulenpa melkein, että kohta naitamme hänet eräälle liikkeemme palvelusmiehelle.
— Kauheata! huudahti rouva de Boves.
— Miksi niin, hyvä rouva? Mouret vastasi rauhallisella äänellä. — Eikö hänen ole parempi mennä naimisiin kelpo pojan kanssa, joka jaksaa tehdä työtä, kuin joutua kadulla kuljeskelevien tyhjäntoimittajien käsiin?
Vallagnosc koetti kiireesti pistää pilaksi.
— Älkää härnäilkö häntä, rouva, muuten hän kohta väittää, että kaikki
Ranskan vanhat aatelisperheet olisi pantava palttinanmyyjiksi.
— Taitaisi siitä olla monellekin hyväksi neuvoksi, sanoi Mouret.
Naurettiin jo, sillä hän tuntui menevän liian pitkälle. Mutta Mouret ei hellittänyt, ylisti vain kahta kiivaammin työn aateluutta. Rouva de Boves, joka oli epätoivoissaan alituisesta rahapulastaan, punastui heikosti, mutta rouva Marty, joka heltyi tunnossaan, koska ajatteli onnetonta miestään, hyväksyi innokkaasti. Samassa palvelija saattoi sisään herra Martyn, joka oli tullut hakemaan vaimoaan kotiin. Mies parka oli kuivempi vielä kuin ennen ja kuihtuneempi työtaakastaan, ahdas ja kiiltäväksi kulunut takki yllään. Kiitettyään rouva Desforges'ia siitä, että tämä oli puhunut hänen puolestaan ministeriössä, hän loi Mouret'hen pelonalaisen katseen kuin ihminen, joka joutuu verivihollisen kanssa vastakkain. Hän säikähti, kun näki tämän kääntyvän ja kuuli sanovan:
— Eikö ole totta, herra Marty, että työ on tärkeintä?