— Niin, työ ja tahdonlujuus, herra Marty vastasi väristen. — Ja lisätkäämme siihen vielä säästäväisyys.
Bouthemont istui hiljaa nojatuolissaan miettien Mouret'n sanoja, jotka vielä soivat hänen korvissaan. Vihdoin hän nousi ja meni kuiskaamaan Henriettelle:
— Minut on erotettu. Mouret ilmoitti sen minulle äsken, sangen
kohteliaasti tietysti… Mutta, hitto vieköön! kyllä hän vielä katuu!
Perustan liikkeen lähelle Oopperaa ja panen sille nimeksi Neljä
Vuodenaikaa.
Henriette katsoi häneen, ja hänen silmänsä tummenivat.
— Tulen mukaan, sanoi hän… — Odottakaa ja luottakaa minuun.
Hän vei paroni Hartmannin mukanaan ikkunakomeroon, ja puhui hänelle Bouthemont'ista, kelpo pojasta, joka myös vuorostaan tahtoi perustaa liikkeen ja jolla oli älykkyyttä tarpeeksi koko Pariisin mullistamiseen. Kun hän sitten ehdotti kommandiittiyhtiön perustamista tämän nuoren miehen hyväksi, paroni, joka ei juuri enää kummastellut mitään, hypähti säikähtyneenä. Tämä oli jo neljäs Henrietten hänelle uskomista nuorista neroista, ja pilkan alaiseksi hän joutui, jos rupesi kaikkien suojelijaksi. Mutta sittenkään hän ei vielä kieltänyt ehdottomasti, sillä kilpailijan perustamista Naisten Aarreaitalle kannatti ajatella. Edistääkseen pankkiliikettään hän oli jo keksinyt sen, että perusti itselleen kilpailijoita estääkseen muita ryhtymästä yritykseen. Asialla oli sitä paitsi oma viehätyksensä, ja hän lupasi miettiä.
— Tulkaa tuumimaan tänä iltana, Henriette kuiskasi Bouthemont'in korvaan. — Muistakaa, yhdeksän aikana säntilleen… Paroni on puolellamme.
Keskustelu huoneessa kävi äänekkääksi. Mouret, joka seisoi naisten piirissä, oli jo kokonaan entisellään; nauraen hän väitti, ettei hän suinkaan ottanut syykseen sitä, että he tuhlasivat omaisuutensa kauniisiin tavaroihin: päinvastoin hän tarjoutui todistamaan, että häneltä ostamalla säästivät ainakin kolmekymmentä prosenttia. Paroni Hartmann katsoi häneen tuntien veljellisen ihailunsa heräävän uudelleen tuota nokkelaa veitikkaa kohtaan. Kaksintaistelu oli lopussa, ja Henriette oli joutunut tappiolle. Hänessä ei siis ollutkaan naista voittamaan. Ja paronin silmissä häämötti vaatimattomasti pukeutunut tyttö, jonka hän oli eteisen poikki kulkiessaan nähnyt vilahdukselta. Tämä oli odottanut kärsivällisenä, pelättävänä lempeydessään.
XII.
Oli syyskuun kahdeskymmenesviides päivä, kun Aarreaitan uutta julkisivua alettiin rakentaa. Paroni Hartmann oli lupauksensa mukaan ottanut asian ajaakseen, ja tulos oli, että Kiinteistöpankin viimeisessä kokouksessa oli päästy lopulliseen päätökseen. Mouret'n unelma oli nyt vihdoinkin toteutumaisillaan ja hänen onnensa puhkeamaisillaan täyteen kukoistukseen. Sentähden hän tahtoikin viettää peruskiven laskemista suurenmoisesti noudattaen kaikkia sellaisissa tilaisuuksissa tavallisia juhlamenoja. Hän jakeli lahjapalkkioita myyjilleen ja päivälliseksi tarjottiin koko palvelijakunnalle metsänriistaa ja samppanjaa. Kun hän kiinnitti peruskiven laastilapiolla, hänen ilosta säteilevät kasvonsa ja hänen voittajanryhtinsä herättivät suurta huomiota, sillä hän oli edellisinä viikkoina ollut ärtyisällä tuulella ja kykenemätön hillitsemään hermostuneita mielenpurkauksiaan. Juhlapäivä tuntui kumminkin aiheuttavan hetkellisen lievennyksen hänen huoliinsa, ja osan päivää, aina päivälliseen asti, hänen mielialansa oli hilpeä ja tasainen niinkuin ainakin terveluontoisella miehellä. Mutta siitä lähtien, kun hän samppanjalasi kädessä astui ruokasaliin juodakseen henkilökuntansa onneksi, hänen salaa kalvava alakuloisuutensa tuntui taas pääsevän valloilleen ja näkyi hänen kasvonpiirteittensä pinnistymisessä.