— Mutta mitä sitten aiotte tehdä? kuiskasi Denise, joka ei tiennyt kuinka esittää sedälle tarjouksensa.
— En tiedä, Baudu vastasi. — Ottaa kai joku luokseen.
Hän oli lähtenyt toiseen suuntaan kävellen ruokasalin ovelta myymälän näyteikkunan luo ja sieltä takaisin. Kun hän saapui ikkunan luo, hänen synkkä katseensa siirtyi surkeaan ja unohdettuun ikkunakoristeluun. Hän ei välittänyt katsoa edes Aarreaitan rehentelevää julkisivua, jonka ääriviivat ulottuivat kauas oikealle ja vasemmalle. Hän ei jaksanut enää suuttuakaan.
— Kuulkaahan, setä, Denise sanoi epäröiden, — olisi kenties tarjona paikka teille…
Hän ei tiennyt kuinka jatkaa. Sitten hän alkoi uudestaan:
— Teille on paikka tarjona, tarkastajan paikka…
— Missä? kysyi Baudu.
— Hyvä Jumala, tuolla vastapäätä … meillä… Kuudentuhannen palkka, eikä työ ole rasittavaa.
Baudu oli seisahtunut hänen eteensä. Mutta hän ei kiivastunut, niinkuin Denise oli pelännyt. Hän kävi vain aivan kalpeaksi ja liikkumattomaksi ikäänkuin katkeran mielenliikutuksen jäykistämänä.
— Vastapäätäkö? hän toisti moneen kertaan. — Sinnekö minut tahtoisit?