Hänen mielenliikutuksensa tarttui Deniseenkin. Eihän se ollut mahdollista. Liian pitkällistä taistelua nuo liikkeet olivat käyneet keskenään, liian veres oli vainajien muisto, liian näkyvät ne haavat, jotka Aarreaitta oli iskenyt Vanhaan Elbeufiin. Hänen sydäntään vavahdutti sääli hänen ajatellessaan, että sedän olisi tultava kilpailijaliikkeen palvelukseen kulkeakseen siellä juhlallisena, valkea solmio kaulassa.
— Kuulehan, Denise tyttäreni, voisinko tulla? Baudu sanoi vihdoin pannen vapisevat kätensä ristiin.
— Ette, setä! huudahti Denise purkaen huutoonsa rehellisen ja hyvän luonteensa innostuksen. — Väärin se olisi… Pyydän teitä, antakaa minulle anteeksi.
Setä oli jälleen lähtenyt liikkeelle, ja hänen askeleensa tärisyttivät uudelleen talon hautamaisen kolkkoa tyhjyyttä. Denisen mentyä hän jatkoi kävelyään, epätoivoisten loppumatonta itsensä kiertämistä, jolle ei ole parannusta.
Taas Deniselle tuli uneton yö. Niinkö voimaton hän siis olikin, ettei mahtanut mitään omien sukulaistensakaan hyväksi. Loppuun astiko hänen täytyi seurata tuota hävitystyötä, nähdä että elämä vain tappamalla voi synnyttää uutta elämää. Hän ei pannut enää vastaan. Hän suostui tunnustamaan tätä lakia, mutta hänen naisensydämessään pääsi hyvyys valloilleen, säälivä rakkaus kärsivää ihmiskuntaa kohtaan. Olihan hänkin kitunut ja vertaan vuodattanut tuon koneen rattaiden hampaissa. Olihan häntäkin loukattu, herjattu ja paneteltu. Nytkin hän pelästyi vielä ajatellessaan, että elämä johdonmukaisuudessaan oli valinnut hänet välikappaleekseen. Miksi juuri hänet, heikoista heikoimman? Miksi hänen pieni kätensä oli käynyt niin painavaksi, että se kykeni vaikuttamaan hirviön toimintaan. Vihuri, joka pyyhkäisi kaikki puhtaaksi, oli tempaissut hänetkin mukaansa, hänet, joka oli tullut kostamaan muiden puolesta. Mouret oli keksinyt tämän ihmissyöjäkoneen, jonka säälimätön toiminta loukkasi Deniseä. Mouret oli aiheuttanut vararikkoja ympäri kaupunginosan, oli riistänyt toisilta leivän, toisilta hengen. Sittenkin Denisen oli pakko rakastaa häntä hänen työnsä suuruuden tähden, rakastaa häntä yhä enemmän, kuta mahtavammaksi hänen valtansa paisui, rakastaa häntä silloinkin, kun voitettujen kurjuus sai hänen kyyneleensä vuotamaan.
XIV.
Uusi Dix-Décembrenkatu vastavalmistuneine liidunvalkeine taloineen avasi liikenteelle helmikuun auringon kirkastaman väylänsä. Vaunujen tulva otti rehennellen haltuunsa tämän Saint-Rochin vanhan kaupunginosan halki puhkaistun valoisan valtatien. Michodièren- ja Choiseulinkatujen välissä tunkeili tuhatpäinen, pitkäaikaisen mainostuksen kiihottama joukko ihmetellen Naisten Aarreaitan uutta julkisivua, jonka vihkiäisiä vietettiin tänä maanantaina suurella valkotavaranäyttelyllä.
Uutuudesta loistava rakennus tarjosi joukkojen ihailtaviksi värikkäät seinänsä ulkoasussaankin ilmaisten sisällä kohisevan kaupan komeutta ja vangiten katseet kirkkaita värejä sädehtivillä jättiläismäisillä näyteikkunoillaan. Alakerran ikkunoita kehystävät osat olivat tummahkot, sillä ikkunoissa olevia kankaita ei sopinut pilata silmiinpistävillä väreillä. Merenvihreästä marmorista tehty kivijalka kannatti mustalla marmorilla päällystettyjä ikkunapylväitä ja nurkkapatsaita, joiden ankaruutta kultakoristeet lievensivät. Näiden välissä suunnattomat peili-ikkunat avasivat kadun nähtäväksi gallerioiden ja hallien syvyydet. Mutta sitä myöten kuin kerrokset kohosivat korkeammalle, värit yhä lisäsivät hehkuaan. Alakerran yläreunaa ympäröi mosaiikkifriisi, missä sini- ja punakukkaista kiehkuraa katkaisevissa marmoritauluissa oli myytävänä olevien tavaroiden nimet. Toisen kerroksen niin ikään laajojen ikkunoiden puhkaisema seinä oli rakennettu lasitetuista tiilistä ja päättyi sekin friisiin, jossa kultaisten kilpien pohjalla nähtiin Ranskan kaupunkien vaakunat heleänväristen polttosavikoristeiden ympäröiminä. Ylhäällä katon reunamalla värit vasta oikein leimahtivat tuleen mosaiikkien ja fajanssien pinnoissa, sirotekoisen räystäskourun kultauksissa sekä kuvapatsaiden jalustoissa, joista lukuisat Ranskan tehdaskaupunkeja esittävät kuvat hienopiirteisinä kohosivat sinitaivasta vastaan. Varsinkin veti katseet puoleensa voittokaarena kohoava keskusovi, sekin runsaiden fajanssi-, polttosavi- ja mosaiikkikoristeiden peittämä, yläpuolella kullalle hohtava veistosryhmä esitti naista, jota telmivä amoriiniparvi puki ja suuteli.
Kellon lähestyessä kahta poliisikomennuskunnan täytyi pakottaa joukot liikkeelle ja järjestää jonoon liikkeen edustalla odottavat vaunut, niin paljon oli kansaa keräytynyt tämän muotihulluudelle pystytetyn temppelin eteen. Se hallitsi koko kaupunginosaa ja peitti sen varjoonsa. Bourras'n talon jättämä haava sen kyljessä oli kasvanut umpeen niin hyvin, että entisestä käsnästä tuskin oli arpeakaan jäljellä. Aarreaitan julkisivut rajoittivat nyt neljää katua, ja tässä muilta suljetussa piirissään se pöyhkeili yksinäisyydessään. Sitä vastapäätä, Michodièrenkadun toisella puolella, Baudun haettua muualta suojaa, Vanha Elbeuf kätki mykkänä kuin hauta ikkunansa suljettujen luukkujen taa. Ajoneuvojen pyöristä räiskynyt lika tahrasi sen seiniä, ilmoitukset, liimattuina toinen toistensa päälle, kätkivät vähitellen verhonsa alle koko julkisivun, jonka takana vanha kaupankäynti nukkui kuoleman unta hautakammiossaan. Keskellä tätä kadun loan saastuttamaa, julkisuuden paperiliuskojen kirjavoittamaa seinää levisi kuin lippu valloitetulla alueella valtava upouusi keltainen ilmoitus, jossa kahden jalan korkuisilla kirjaimilla ilmoitettiin Naisten Aarreaitan näyttelystä. Häveten halpaa syntyperäänsä ja murhaajamenneisyyttään pikku katujen loassa suunnattomaksi laajennut jättiläisliike tuntui kääntäneen niille selkänsä lähteäkseen levittämään nousukaskomeuttaan uuden Pariisin päivänpaisteessa aukenevien väylien ihailtavaksi. Ilmoitusten mainoskuvat vielä liioittelivat sen kokoa. Se kohosi niissä taivaaseen asti ja puhkaisi pilviä kuin satujen noita. Rajakadut, täynnä pieniä mustia ihmiskuvioita, olivat kuvassa laajenneet suunnattomiksi ikäänkuin johtaakseen sinne koko maailman ostajajoukot. Itse rakennuskin oli kuvattu mahdottoman suureksi linnunsilmällä nähtynä, se levisi paperille katonharjoineen ja auringonpaisteessa loistavine lasikattoisine halleineen. Sen toisella puolella näkyi Pariisi, pienoiskoossa, hirviön nielemänä. Läheiset talot olivat sen rinnalla mitättömän pieniä kuin maalaismajoja, kaukaisemmat hämärtyivät sekavaksi usvaksi. Vasemmalla pari viivaa osoitti Notre-Dame kirkkoa, oikealla vähäinen kaari Invalidikirkon kupukattoa, taustalla melkein erottumaton nystyrä Panthéonia. Taivaanrannalta kohoavat kummut olivat litistyneet sileäksi viivaksi, Chatillonin kukkulatkin matelivat maassa orjuuteen langenneina, samoin maaseudun kaukaiset vuoret.
Väkeä keräytyi yhä enemmän. Yksikään tavaratalo ei ollut herättänyt näin suurta huomiota. Eikä se ollut ihmekään, sillä Aarreaitta kulutti jo vuosittain melkein kuusisataatuhatta frangia seinä- ja sanomalehti-ilmoituksiin sekä muuhun mainostukseen. Se lähetti postitse neljäsataatuhatta hintaluetteloa maailman kaikkiin ääriin, ja näytetilkuiksi silputtiin sadantuhannen frangin edestä kangasta. Yleisön silmät ja korvat olivat pakostakin täynnä Aarreaitan nimeä; maailman kaikille suunnille levisi sen kaiku ikäänkuin suunnaton messinkitorvi olisi lakkaamatta toitottanut sen mainetta. Nyt kun tämä kirjavana loistava julkisivu oli valmistunut, oli Mouret'n jättiläistalo saanut parhaimman mainoksensa. Sen näyteikkunat, joihin koko naispuvun runoelma mahtui, sen lukemattomat kilvet, maalatut, veistetyt, uurretut, alakerroksen marmoritauluista alkaen räystäskourun leikkauksiin saakka, sen ilmassa liehuvat liput, joissa liikkeen nimi nähtiin muotivärikirjaimin, kaikki houkutteli ja veti puoleensa. Juhlan kunniaksi oli lippujen lukumäärää lisätty; jokaisen kerroksen kohdalla oli runsaasti juhlaviirejä ja Ranskan tärkeimpien kaupunkien vaakunakilpiä, ja aivan ylhäällä liehui salkojen nenissä vieraiden maiden lippuja. Alhaalla valkotavaroiden näyttely levitti silmiä sokaisevan lumensa. Valkeata joka paikassa; vasemmalla vuorina kohoavia lakanapinoja, oikealla kappeliksi järjestettyjä verhoja ja pyramideina rehenteleviä nenäliinakasoja, ovella lumivyöryinä vieriviä palttina- ja musliinikerrostumia. Näiden keskellä ihmisenkokoiset hymyhuuliset kuvat, silkki- ja pitsipuvut yllä, kiihottivat mieltä ja herättivät uinuvia haluja.