— Sekö vanha marakatti! Älkää toki häneen luottako… Tiedättekö, sellaisia isonenäisiä miehiä ei kannata uskoa. Hänellä on kyllä kunniamerkki, mutta hänestä on yhtä ja toista sanomista meidänkin osastolla… Mutta olette te lapsellinen, kun noin vähästä itkette? Tuollainen herkkätunteisuus on oikea onnettomuus. Kaikkien täytyy kestää mitä teidän on kestettävä. Tuliaisia te maksatte, siinä kaikki.
Hän tarttui Denisen käteen ja suuteli häntä hyvän sydämensä voittamana. Raha-asiat olivat vakavampaa laatua. Köyhä tyttö ei tietysti jaksanut elättää kahta veljeään, maksaa toisen ylläpidon ja toisen huvit, kun ei päässyt ansaitsemaan muuta, kuin mitä toverit suvaitsivat hänelle antaa, sillä palkkaa hän tuskin saattoi odottaa ennenkuin maaliskuussa, kevätmyynnin vilkastuessa.
— Kuulkaa nyt, teidän on mahdotonta tulla toimeen tällä tavalla, sanoi
Pauline. — Teidän sijassanne minä…
Mutta hän vaikeni, sillä käytävästä kuului liikettä. Marguerite kenties, sillä hänestä kerrottiin, että hän kulki iltaisin käytävässä urkkiakseen nukkuivatko muut. Pauline, joka yhä piteli Denisen kättä, katsoi häntä vähän aikaa sanomatta mitään kuunnellen uudistuisiko ääni. Sitten hän jatkoi hiljaa lempeästi vakuuttaen:
— Teidän sijassanne minä ottaisin ystävän.
— Ystävän? kuiskasi Denise, ymmärtämättä aluksi. Mutta kun asia selveni hänelle, hän veti kätensä pois ja oli aivan typerän näköinen. Hän häpesi tuota neuvoa, sillä sellainen ei ollut koskaan johtunut hänen mieleensä, eikä hän ymmärtänyt mitä hyötyä siitä voisi olla.
— Enhän toki, hän vastasi yksinkertaisesti.
— Muuten, Pauline jatkoi, — te ette selviä, sen minä sanon… Laskekaa vain: neljäkymmentä frangia pienokaisesta ja vähän väliä viiden frangin summa toiselle. Ja ettehän tekään voi pukeutua kuin kerjäläinen, niin juuri, kenkänne ovat lopussa… Ottakaa ystävä! Se on paljon parempi.
— En ota, toisti Denise.
— No niin, tyhmästi teette… Täytyyhän sitä ja se on aivan luonnollista. Meidän kaikkien on ollut pakko turvautua siihen. Minäkin olin ylimääräisenä niinkuin tekin alituisessa rahanpuutteesa. Ruoka ja asunto on tietysti, mutta kuka pitää huolen puvusta. Ja sitten mahdotontahan on olla ilman rahaa. Kukaan ei voi kaiken ikäänsä istua kammiossaan katselemassa kärpästen lentoa. Ja mikä sitten neuvoksi? Hyvä Jumala, sitä täytyy…