Sitten hän kertoi ensimmäisestä ystävästään, asianajajan kirjurista, johon hän oli tutustunut huviretkellä Meudoniin. Tämän jälkeen hän oli ottanut postivirkamiehen. Syksystä alkaen hänellä oli ystävänä eräs Bon Marchén myyjä, sangen kiltti poika, jonka seurassa hän vietti kaikki joutohetkensä. Mutta tietysti hän ei huolinut monesta yhtäaikaa. Hän oli kunnon tyttö, ja häntä inhottivat nuo kurjat, jotka tyytyivät kehen tahansa.
— En minä käske teitä käyttäytymään huonosti, enhän toki, hän jatkoi nopeasti. — En esimerkiksi tahtoisi näyttäytyä teidän Claranne seurassa, sillä sen verran minä pidän maineestani enkä ole huimapää. Mutta kun seurustelee siivosti jonkun kanssa eikä tiedä tekevänsä pahaa… Onko se nyt sitten teistä niin pahaa?
— Ei, vastasi Denise, — mutta minusta ei ole siihen, siinä kaikki.
He vaikenivat uudestaan. Vilusta huolimatta he hymyilivät toisilleen heltyen noista hiljaa kuiskatuista salaisuuksista.
— Ja sitten, jatkoi Denise punastuen, — eihän sitä voi, ellei sydän käske.
Pauline katsoi häneen kummastellen. Lopuksi hän nauroi ja suuteli
Deniseä vielä kerran sanoen:
— Mutta, kultaseni, eihän sitä mieltymättä… Olettepa te lapsellinen! Eivät ne väkisin vie… Kuulkaahan, tahdotteko, että Baugé vie meidät ensi sunnuntaina jonnekin maalle? Hän voi ottaa toverin matkaan.
— En, Denise toisti itsepintaisesti, alati yhtä lempeänä. Pauline ei enää uudistanut pyyntöään. Jokainen oli vapaa käyttäytymään mielensä mukaan. Hän oli sanonut minkä sanoi, sydämensä hyvyydestä, sillä hänen kävi todellakin sääliksi, kun näki toverin noin onnettomaksi. Kun kello oli lyönyt kaksitoista, hän nousi lähteäkseen. Mutta sitä ennen hän pakotti Denisen ottamaan vastaan nuo kuusi frangia, jotka häneltä puuttuivat sanoen ettei niillä ollut mitään kiirettä. Denisen sopi maksaa sitten kun ansaitsi enemmän.
— Nyt, hän lisäsi, sammuttakaa kynttilä, jotteivät arvaa kenen ovi narahtaa… Voitte sitten jälleen sytyttää.
Kynttilän sammuttua ystävät vieläkin kerran puristivat kättä. Pauline pujahti kevyesti ovesta ja katosi omaan huoneeseensa melua herättämättä. Hameen kahina vain ilmaisi, että väsyttävästä päivästä huolimatta joku vielä valvoi sikeään uneen vaipuneissa huoneissa.