Hän päästi syvän huokauksen, kohotti käsiään ja kykeni viimein lausumaan yhden ainoan sanan:
— Rouva…
Minä en odottanut muuta.
— Tulkaa, tulkaa pian Lazare setä! Oi rakasta Babet raukkaani!
Ja minä juoksin polkua alas vaarassa taittaa niskani. Viininkorjaajat, jotka olivat nousseet seisomaan, katsoivat hymyillen juoksuani. Lazare setä, joka ei saanut minua kiinni, heilutti keppiään epätoivoisesti.
— Hoi Jean, hitto soi, huusi hän, odota minua. Minä en tahdo joutua perille viimeisenä.
Mutta minä en enää kuullut Lazare setää, juoksin vain.
Ennätin taloon läähättäen pelon ja toivon täyttämänä. Nousin kiireesti portaita ylös ja koputin nauraen ja itkien, aivan sekaisin päästäni Babetin ovea nyrkilläni. Kätilö raoitti ovea ja kielsi minua vihaisella äänellä pitämästä melua. Minä olin pahoillani ja häpeissäni.
— Te ette saa tulla sisään. Menkää pihalle odottamaan.
Ja kun minä en liikahtanut, lisäsi kätilö: