— Kaikki on hyvin. Minä kutsun teitä sieltä sitten.
Ovi sulkeutui. Minä jäin seisomaan sen eteen kykenemättä lähtemään alas. Kuulin Babetin valittavan sortuneella äänellä. Ja siinä seisoessani päästi hän sydäntäsärkevän huudon, joka sattui kuin kuula rintaani. Tunsin vastustamatonta halua murtaa oven olkapäilläni. Ja jotten olisi noudattanut tätä haluani painoin kädet korvilleni ja syöksyin hurjasti portaita alas.
Pihassa tapasin Lazare sedän, joka saapui aivan hengästyneenä.
Mies-raukan oli pakko istuutua kaivon reunalle.
— No, kysyi hän, missä on lapsi.
— En tiedä, vastasin minä; minut on karkoitettu… Babet kärsii ja itkee.
Me katsoimme toisiimme uskaltamatta lausua sanaakaan. Me teroitimme huolissamme kuuloamme, me emme siirtäneet katsettamme Babetin akkunasta koettaen nähdä pienten valkeitten uutimien lävitse. Setä, joka vapisi, istui liikkumattomana ja nojasi molemmin käsin raskaasti keppiinsä, minä kävelin kuumeisesti hänen edessään pitkin askelin. Vähän väliä me vaihdoimme huolestuneen hymyilyn.
Viininkorjuurattaat tulivat yksi toisensa jälkeen pihaan. Viinirypälekorit oli asetettu piha-aitaa vasten ja miehet survoivat paljain jaloin rypäleitä puualtaissa. Muulit hirnuivat, ajajat kiroilivat ja viini valui hiljaa loristen sammioihin. Voimakas haju nousi lämpimään ilmaan.
Ja minä kävelin yhä edes takaisin aivan kuin noiden tuoksujen juovuttamana. Pääparkani oli haleta, ajattelin Babetia nähdessäni viinirypäleen mehun vuotavan. Tunsin ruumiillista iloa ajatellessani, että lapseni syntyisi viininkorjuun hedelmällisenä aikana, nuoren viinin tuoksussa.
Kärsimättömyys kidutti minua, minä nousin uudelleen yläkertaan. Mutta minä en uskaltanut kolkuttaa, minä painoin korvani ovea vasten ja kuulin Babetin valittavan ja nyyhkyttävän aivan hiljaa. Silloin rohkeuteni petti, minä kirosin kärsimystä ja Lazare sedän, joka oli hiljaa tullut perästäni, täytyi taluttaa minut pihalle. Hän tahtoi johtaa ajatukseni muihin asioihin, hän sanoi, että viini tulisi erinomaista tänä vuonna, mutta hän ei kuullut itsekään mitä puhui. Ja vähän väliä me vaikenimme molemmat kuunnellen huolissamme, jos Babet valitti pitempään.
— Tulkaa.