— Ei, ei ole mitään vaaraa, toisti Jacques kuumeentapaisesti. Talo on vankka.
Sillä välin oli Marguerite mennyt akkunaan ja pelon ja uteliaisuuden valtaamana kumartunut eteenpäin kuin mieletön. Hän putosi päästäen huudon. Minä syöksyin akkunaan, mutta en voinut estää Jacquesia heittäytymästä veteen. Marguerite oli häntä tuudittanut lapsena, hän tunsi vanhusraukkaa kohtaan pojan hellyyttä. Kuullessaan kaksi putoamista, nousi Babet kauhistuneena kädet ristissä. Hän seisoi siinä suu auki, silmät suurina ja katsoi akkunaan. Minä istuuduin akkunalaudalle, korvissani suhisi vesien kohina. En tiedä kuinka kauvan Babet ja minä olimme tässä tuskaisassa lamaannuksen tilassa, kun ääni kutsui minua. Se oli Jacques, joka akkunan alla pysyttelihe kiinni seinässä. Ojensin hänelle käteni ja hän nousi huoneeseen.
Babet painoi hänet kiihkeästi syliinsä. Nyt hän saattoi itkeä; hän huojensi mieltään.
Ei ollut puhetta Marguerista. Jacques ei uskaltanut sanoa meille, ettei hän ollut voinut häntä löytää, emmekä me uskaltaneet kysyä häneltä, mistä hän oli häntä hakenut.
Hän vei minut syrjään akkunaan.
— Isä, sanoi hän puoliääneen, pihalla on jo yli kahden metrin korkeudelta vettä ja virta yhä nousee. Emme voi olla täällä kauvempaa.
Jacques oli oikeassa. Talo järkkyi, vajojen lankut irtautuivat toinen toisensa perästä. Margueriten kuolema painosti mieltämme. Babet rukoili meitä hurjistuneena. Pikku Marie yksin lepäsi rauhallisena suuressa vuoteessaan nukke käsivarrella ja nukkui, hymyillen suloista enkelin hymyään.
Vaara kasvoi joka hetki. Kohta vesi ulottuisi akkunapieleen ja nousisi huoneeseen. Olisi voinut luulla, että sotakone järkytteli taloa kolkkoäänisin, voimakkain, säännöllisin iskuin. Virta löi etusivua vasten. Ja me emme voineet toivoa mitään inhimillistä apua!
— Hetket ovat kalliit, sanoi Jacques tuskallisesti. Me muserrumme raunioihin… Hakekaamme lankkuja, tehkäämme lautta.
Hän puhui kuin kuumeessa. Tietenkin olisin tuhat kertaa mieluimmin ollut keskellä virtaa muutamilla yhteensidotuilla pölkyillä kuin tässä sortuvassa talossa. Mutta mistä ottaa tarpeelliset lankut? Raivoissani revin irti kaapinlaudat, Jacques särki huonekalut, revimme akkunalaudat, kaikki puuesineet mitä saimme käsiimme. Ja tietäen, että oli mahdotonta käyttää hyväkseen näitä sirpaleita, heitimme ne keskelle huonetta raivoissamme yhä etsien.