Kaikki kolme nauroivat. Eihän voinut sallia puhdistaa itseään, pitihän joskus näyttää, että on nahka nenän päällä. Sellainen on elämä: ihmiset eivät ole täydellisiä, ja jos tahtoo päästä kiusauksista, täytyy mennä luostariin.
"Niin, niin", sanoi Saccard hilpeästi, "elkää nyt nyrpistäkö nenäänne rahalle, ensiksi on se tyhmää ja toiseksi voivat ainoastaan heikot halveksia sen mahtia. Olisihan järjetöntä raataa itsensä kuoliaaksi rikastuttaakseen toisia ja ottamatta hyvin ansaittua osaansa."
Hän vallitsi heitä, eikä sallinut heidän sanoa sanaakaan.
"Tiedättekö, te saatte pistää sievosen summan taskuunne. Odottakaapa hiukan!"
Ja nuorukaisen eloisuudella kiiruhti hän Caroline-rouvan pöydän ääreen, otti lyijykynän ja paperilapun ja alkoi laskea.
"Odottakaa! Minä teen teidän tilinne. Minä kyllä tiedän minkälainen se on. Te saitte pankin perustamistilaisuudessa 500 osaketta, niitten luku on kaksi kertaa kaksinkertaistunut, niin että ne nyt nousevat 2,000. Uuden liikkeellelaskemisen jälkeen siis 3,000."
Hamelin aikoi keskeyttää hänet, mutta hän jatkoi:
"Ei, ei, elkää sanoko halaistua sanaa! Minä tiedän varsin hyvin, että te voitte maksaa ne perimillänne 300,000 frangilla ja sillä miljonalla, jonka te ansaitsitte Sadovasta. Kuulkaapas nyt: ensimäiset 2,000 osakettanne ovat maksaneet teille 435,000 frangia, viimeiset 1,000 tulevat maksamaan 850,000, yhteensä 1,285,000 frangia, teille jää siis vielä 15,000 frangia huvituksiinne, puhumattakaan palkastanne, jonka me aiomme korottaa 60,000 frangiin."
Molemmat sisarukset kuuntelivat hämillään ja lopuksi he kiintyivät noihin numeroihin.
"Huomaattehan nyt itsekin, että olette rehellisiä, maksatte sen mitä otatte. Mutta tuo kaikki on joutavaa, minä tahdoin sanoa vain seuraavaa."